Liiga-seura Ässät tiedotti hiljattain, että puolustaja Niko Peltola siirtyy loppukaudeksi Ilveksen riveihin.
Peltolan sopimus olisi loppunut kesällä, joten Ässät ei halunnut pitää miestä enää mukana, koska maisema olisi kuitenkin vaihtunut.
28-vuotias Peltola pelasi Ilveksessä vuosina 2010-13 ja muistelee noita aikoja lämmöllä.
– Aika on kullannut muistoja, sillä vaikka olimme täällä aiemmin ollessani kahdesti liigakarsinnoissa, on minulla pelkästään hyviä muistoja. Nyt kun olen ollut täällä muutaman päivän, niin on ollut hienoa huomata, että rehellisesti voidaan sanoa organisaation ottaneen askeleita ammattimaisempaan toimintaan, ja se näkyy kaikessa arkisessakin tekemisessä, kehaisee Peltola Ilveksen verkkosivuilla..
Peltola ehti tehdä tällä kaudella Ässissä 39 ottelussa pisteet 0+8=8 tehotilaston ollessa +2.
– Porissa kausi lähti heti alusta menemään joukkueella väärään suuntaan. Tietenkin kun joukkue pelaa huonosti, niin siellä on vaikeaa itsekin sutia menemään. Tehopisteitä on tullut itselleni aika vähän, mutta osin syynä siihen on joukkueena vähäiset tehdyt maalit Ässissä. Puolustuspelaaminen on sujunut ihan asiallisesti, ja puolustuspelaamiseeni siellä olenkin ihan tyytyväinen, totesi Peltola.
– Ässissä roolini koostui pääsääntöisesti alivoimavastuusta ja peruspelaamisesta. Ylivoimalla en ole pelannut Jyrki Ahon Ässistä lähtemisen jälkeen eli käytännössä vuoteen, taustoittaa Peltola.
Peltola debytoi keskiviikkona, kun Ilves kohtaa TPS:n.

































