Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Eurooppa) jatkoi maanantaina maajoukkueiden kilpailujärjestelmien uudistuksista kertovien päätöksiensä julkaisemista. Nyt vuorossa oli naisten EM-karsinta ja sen sorvaaminen uuteen uskoon. Suomalaisittain uutiset olivat mieluisia, sillä niiden myötä myös Suomen naisten koripallomaajoukkue pelaa EM-lisäkarsinnassa vuonna 2011 ja omaa mahdollisuuden EM-lopputurnaukseen 2011.
Aiemmin FIBA Eurooppa julkisti miesten EM-lopputurnauksen laajennuksen 24 joukkueen vahvuiseksi jo vuonna 2011. Suomen korismiehille päätös tarkoitti pääsyä EM-lisäkarsintaan, jossa susipaidat ottavat mittaa Portugalista ja Unkarista. Kolmikon kaksi parasta selviytyy Liettuassa pelattaviin EM-kisoihin 2011.
Naisten EM-kilpailut pysyvät 16 joukkueen vahvuisena tulevaisuudessakin, mutta miesten tapaan FIBA Eurooppa on päättänyt poistaa joukkueiden jaottelun A- ja B-divisiooniin. Näin ollen kaikki karsintaan osallistuvat maat aloittavat karsinnat EM-kisoihin 2013 samalta viivalta vuonna 2012.
Koska päätös tekee ensi vuodeksi alun perin suunnitellun putoamiskarsinnan tarpeettomaksi, on FIBA Eurooppa päättänyt kasvattaa EM-lisäkarsintaan osallistuvien joukkueiden määrän kymmeneen alkuperäisen kuuden asemesta.
Reilu viikko sitten päättyneen EM-karsinnan ensimmäisessä osassa Suomi jäi lohkossaan viimeiseksi ja oli vanhassa järjestelmässä joutunut karsimaan paikastaan A-divisioonassa.
Ensi vuoden EM-lisäkarsinnassa kymmenen joukkuetta jaetaan kahteen viiden joukkueen turnaukseen, jotka pelataan joidenkin osallistujamaiden kotikentillä. Turnauksissa pelataan yksinkertaiset sarjat, joiden päätteeksi turnausvoittajat etenevät pudotuspeliin.
Kolme päivää ennen EM-kisojen alkua pelattavan pudotuspelin voittaja jatkaa suoraan EM-lopputurnaukseen. Sekä pudotuspeli että EM-lopputurnaus järjestetään Puolassa.
– Uusi formaatti säästää joukkueilta aikaa ja rahaa verrattuna koti- ja vieraspeleihin. Silti karsinta on äärimmäisen mielenkiintoinen parhaan joukkueen selviytyessä EM-kisoihin ilman, että joukkue on väsytetty matkustamisella, kommentoi FIBA Euroopan pääsihteeri Nar Zanolin.
Suomen lisäksi EM-lisäkarsintaan ottavat osaa Belgia, Bulgaria, Hollanti, Italia, Romania, Saksa, Serbia, Ukraina ja Unkari.
































