Kymmenen kautta Korisliigaa pelannut ja kaksi miesten Suomen mestaruutta voittanut 197-senttinen, 42-vuotias Andre Foreman vahvistaa FoKoPoa miesten I divisioonassa kaudella 2009/10. Foreman pelasi ensimmäisen kerran Forssassa jo syksyllä 1994.

– Jos kuka tahansa muu yli 40-vuotias, pari kautta pelaamatta ollut pelaaja tarjoaisi itseään joukkueeseeni, en varmasti edes harkitsisi. Tunnen kuitenkin Andren vuosien varrelta, ja en ole vielä tavannut parempaa urheilijaa ja hienompaa ihmistä, joten pakko oli asiaa alkaa vakavasti harkitsemaan, kertoo FoKoPon päävalmentaja Ari Mikkola Forssan Koripoikien verkkosivuilla.

Andre Foreman saapui ensimmäisen kerran Suomeen jo kaudella 1994/95, jolloin hän edusti Forssan Alkua. Neljän vuoden tauon jälkeen Foreman palasi kaudeksi 1999/2000 Suomeen, jossa hän pelasi yhtäjaksoisesti kauteen 2007/08 asti BC Nokian, Namika Lahden, Joensuun Katajan, Lappeenrannan NMKY:n ja KTP:n paidassa. Viimeiset kaksi kautta Foreman on ollut pelaamatta, mutta hän on pitänyt kuntoaan yllä omatoimisesti.

– Andre vakuutti minulle olevansa kunnossa ja halustaan pelata vielä 2-3 vuotta Hän tuo nuoreen joukkueeseemme rutkasti kokemusta ja esimerkkiä siitä, kuinka urheilija huolehtii itsestään, jatkaa Mikkola.

Foreman juhli Suomen mestaruutta LrNMKY:n kanssa 2005 ja 2006 sekä Suomen cupin mestaruutta 2002 (Kataja), 2005 (LrNMKY) sekä 2006 (LrNMKY).

Foremanin sopimuksen jälkeen FoKoPon joukkue kaudelle 2010/11 on valmis. FoKoPon muita sopimuspelaajia ovat Markus Molenius, Olli Kaunomäki, Tuomas Viertola, Mika Suokas, Sami Ikävalko, Henri Kotavuo, Joe Nurmio, Kwamena Brace, Tero Into sekä Jeremy McCulloch. Mikkolan apuvalmentajana toimii Juha Valkama.

Lähde: Koripalloliitto