Thaimaan ralli päättyi viikonloppuna suomalaiskuski Jouni Arolaisen voittoon. Hyvinkääläinen Arolainen lähti puolusti voitokkaasti viimevuotista ykkössijaansa vuokra-autolla yhdessä Tapio Suomisen kanssa.

Arolainen ja Suominen aloittivat rallin pohja-ajalla ja he varmistivat ylivoimaisen voittonsa ajamalla pohjat kaikille toisen päivän hitaimmille ja teknisille erikoiskokeille.

– Fiilikset ovat voiton myötä upeat, joten ensi vuonna on yritettävä voittaa kilpailu kolmannen kerran. Silloin saisin omakseni Thaimaan kuninkaan lahjoittaman upean kiertopalkinnon, Arolainen hihkui.

Arolaisesta tuli kisan historian ainoa kuljettaja, joka on voittanut rallin kahdesti. Yksinkertaisia voittajia Thaimaassa ovat olleet mm. Tommi Mäkinen, Colin McRae ja Jussi Välimäki.

Seuraavaksi Arolainen suuntaa ensi viikolla Rally of Nations -kilpailuun Meksikoon, jossa hän toimii poikkeuksellisesti Harri Rovanperän kartanlukijana.

– Olisihan se hienoa voittaa kaksi kansainvälistä rallia kahden viikon sisällä, toinen kuljettajana ja toinen kartturina!