Suomen miesten lentopallomaajoukkue oli lauantain Hopeisen liigan ottelun tapaan ison harppauksen Unkaria parempi myös tiistaina Hämeenlinnassa. Veljesten voittonumerot olivat Loimua Areenassa pelatussa maaottelussa 3-0 (25-22, 25-13, 25-18). Ottelun päälle pelattiin vielä kaksi lisäerää.
Suomi hyökkäsi sekä tehokkaammin että erityisesti virheettömämmin kuin Unkari. Suomen hyökkäysprosentti oli 50, kun se vierailla oli 37. Hyökkäysvirheitä + torjuntaan jäämisiä Suomella oli vain seitsemän, kun Unkarille niitä kirjattiin peräti 23. Syöttöpelissä Suomen riski näkyi tilastoissa kahdeksana ässänä ja 14 virheenä.
Seuraavaksi Veljekset pelaavat vajaan kahden viikon kuluttua 12. kesäkuuta Hopeisen liigan alkulohkon vieraspelin Budapestissä jälleen Unkaria vastaan. 15.6. vuorossa on samoissa maisemissa maaottelu
Unkarin kanssa ja Hopeisen liigan Final Four pelataan puolestaan myös samassa kaupungissa 18.-19.6. Tämän jälkeen joukkueelta alkaa pienen huilin jälkeen valmistautuminen elokuun EM-karsintoihin, joissa Suomi kohtaa Itävallan sekä Latvian kertaalleen kotona sekä vieraissa.
Suomi on kohdannut Unkarin miesten maaotteluissa 26 kertaa, näistä Suomi on voittanut 11 ja Unkari 15. Suomessa on pelattu nyt kymmenen kertaa ja voitot ovat tasan 5-5.
Avauserä oli tippumassa Suomen syliin jo todella selvästi Unkarin runsaan virhemäärän suhteen, mutta yhdellä syöttövuorolla se sai kaunisteltua numeroita. Sakari Mäkinen oli Hopeisen liigan pelin tapaan Suomen hyökkäyksen kulmakivi tekemällä avauserään kuusi hyökkäyspistettä ilman virheitä.
Suomi vaihtoi toisen erän alussa Jiri Hännisen yleispelaajaksi Antti Ronkaisen paikalle. Hänninen sinetöi erän komealla syöttövuorollaan, mutta muutenkin erä kulki täysin Veljesten hallinnassa alusta loppuun. Hänninen ja Jokela paukuttivat erään mm. viisi ässää.
Kolmanteen erään Nuutti Niinivaara tuli Severi Savonsalmen tilalle keskelle. Aaro Nikula puolestaan korvasi hakkurina Joonas Jokelan erän puolivälissä. Erä kulki hyvinkin edellisten tapaan Suomen hallinnassa, vaikka hyökkäystehot hieman laskivatkin aiemmista eristä.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote. Kuva: CEV

































