Italian jalkapallomaajoukkuetta vuodesta 2018 valmentanut Roberto Mancini jätti yllättäen myöhään lauantaina eroilmoituksen tehtävästään. Mancini on nyt kertonut, miksi näin tapahtui.
Saudi-Arabian maajoukkueeseen yhdistetty Mancini osoittaa syyttävällä sormella Italian jalkapalloliiton puheenjohtajaa Gabriele Gravinaa, jonka kanssa hänellä olivat menneet sukset lopullisesti ristiin. Mancinin mukaan Saudi-Arabiasta tulleella tarjouksella ei ollut mitään tekemistä eron kanssa.
– Gravina voinut pitää minut, jos hän olisi niin halunnut. Hän on yrittänyt vuoden ajan mullistaa henkilöstöäni. Selitin hänelle, että näinä kuukausina minun pitää saada tukea ja rauhaa, mutta hän ei tehnyt niin, joten erosin, Mancini kertoo La Repubblica -sanomalehdelle.
Mancini väittää, että Gravina suorastaan savusti hänet päävalmentajan paikalta.
Mancinille oli annettu juuri ennen eroa lisävaltuuksia uudessa tehtävässä Azzurri-koordinaattorina mukaan lukien alle 20- ja alle 21-vuotiaat ja monet hänen henkilöstönsä jäsenet nimitettiin rooleihin nuorisojoukkueissa. Mancini pitää sitä enemmänkin tapana hajottaa työryhmänsä.
– Gravina oli jonkin aikaa ajatellut asioita aivan eri tavalla kuin minä. Minut teurastettiin, Mancini lataa.
Italia pelaa syyskuussa tärkeät EM-karsintaottelut Pohjois-Makedoniaa ja Ukrainaa vastaan. Mancinin sopimus ulottui kesään 2026.
– Olisiko minun pitänyt jättää se (eroilmoitus) aikaisemmin? Kenties. Mutta lähdin 25 päivää ennen seuraavaa peliä, en kolme päivää, Mancini toteaa.
Lue myös:Huhut Joel Pohjanpalon ympärillä kiihtyvät – yllättävä seura noussut mukaan keskusteluun

































