Iranin taival jalkapallon MM-kisoissa päättyi jälleen kerran alkulohkoon. Tasapelillä Iran olisi mennyt jatkoon, mutta hävisi tiukassa taistelussa Yhdysvalloille maalein 0-1.

Ottelu oli tasainen. Iran tyri maalipaikkansa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Unelma on ohi. USA aloitti meitä paremmin. Liikkuivat meitä vilkkaammin. Ansaitsivat maalinsa. Siitä ei ole epäilystä. Toiselle puoliajalle tulimme vahvemmin. Pysäytimme USA:ta askel askeleelta, kommentoi Iranin päävalmentaja Carlos Quieroz.

– Loimme enemmän paikkoja kuin USA. Tarpeeksi paikkoja. Mutta jalkapallossa maalit ratkaisevat. Emme käyttäneet niitä. Siitä meitä rankaistiin, hän jatkoi.

Queiroz antoi paljon tunnustusta Yhdysvalloille. Hän antoi ymmärtää, että amerikkalaisjoukkuetta aliarvioidaan.

– USA oli samanlainen, kuin Walesia ja Englantia vastaan. Molempia vastaan parempi. ensimmäisellä puoliajalla. Mutta toisella puoliajalla meillä oli niin hyviä paikkoja ja joukkueeseen sattui, kun niistä ei saatu maalia. Olisimme ansainneet maalin, mutta täytyy tulla toimeen realiteettien kanssa.

Queiroz painottaa, ettei Iranin joukkueella ole mitään hävettävää. Joukkue antoi kaikkensa.

– Olen hyvin ylpeä. On suuri kunnia olla tämän Iranin joukkueen valmentaja. Olen valmentanut useita joukkueita, enkä ole nähnyt joukkuetta, joka suhtautuu niin intohimoisesti työhönsä.

Iranin joukkueen ympärillä oli MM-kisoissa poliittisia kohuja. Englanti-ottelussa Iranin pelaajat eivät laulaneet kansallislauluaan protestiksi maan johdolle. Kahdessa seuraavassa ottelussa kansallislaulua kuitenkin laulettiin.

Eri lähteiden mukaan Iranista olisi tullut pelaajille uhkauksia korkealta taholta. Queiroz tyrmää väitteet täysin.

– Maailma on täynnä typeryyksiä. Joku tuo esiin väitteitä nimettömästä lähteestä. Kun sitä tuodaan julki, uskotaan se, ja typeryydestä tulee totuutta, hän sanoi.

– Olemme kuulleet useita tarinoita, että pelaajia olisi uhkailtu. Se on surullista. Mutta pelaajamme hymyilevät ja ymmärtävät, että he pelaavat Iranille, Queiroz päätti.

Teksti: Otto Palojärvi, Doha

Lue myös:USA:n tähtipelaaja vietiin Qatarissa sairaalaan

LUE MYÖS: Näkökulma: Mika Lehkosuon lynkkaaminen paljastaa lajisokeuden (FutisUutiset.fi)