HJK aloitti torstaina urakkansa jalkapallon eurokentillä, kun se kohtasi Konferenssiliigan lohkovaiheen ottelussa kreikkalaisen PAOK Thessalonikin.
HJK:n eurourakka alkoi tappiolla, kun PAOK nappasi Töölöstä kaikki pisteet mukaansa 3-2-voitolla.
Ottelu alkoi HJK:n kannalta hyvin ikävästi, kun tähtimaalivahti Niki Mäenpää loukkaantui heti ottelun alussa. Mäenpää kannettiin takareittään pidellen lopulta paareilla ulos kentältä ja hänet korvasi Jesse Öst.
HJK toipui kuitenkin shokista nopeasti ja pelin 35. minuutilla Lucas Lingman tarjoili ja Hassane Bande puski pallon komeasti verkkoon ja kiitti valmentaja Toni Korkeakunnasta avauksen paikasta.
Jesse Öst pelasi pitkään hyvin Klubi-maalilla, mutta toisen jakson alussa hänkin oli voimaton, kun Konstantinos Koulierakis puski 1-1-tasoituksen.
81. minuutilla HJK päästi nolon maalin. Outo tapahtumaketju johti siihen, että pallo löytyi toisen kerran helsinkiäisten maalista. Maalintekijäksi merkattiin lopulta videotarkistuksen jälkeen Kiril Despodov.
Tästä HJK ei enää noussut. Ottelun lisäajalla Brandon Thomas iski lopullisen ratkaisun konkari Taisonin syötöstä. HJK pääsi ottelun viime hetkillä vielä kaventamaan, kun Bojan Radulovic iski rankkarin sisään, mutta aika loppui HJK:n kannalta kuitenkin kesken.
HJK:n pelissä oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla paljon hyvää, mutta sekin on sanottava, että joukkueiden välinen tasoero tuli kyllä selväksi.
Tweet