Southampton antoi managerilleen Nathan Jonesille potkut sunnuntaina. Potkut kävivät seuralle kuitenkin kalliiksi.
Jones otti Southamptonin ohjat käsiinsä marraskuussa, kun hän allekirjoitti seuran kanssa 3,5 vuoden sopimuksen. Hän ehti valmentaa Southamptonia vain 94 päivää ennen kuin sai potkut.
Southamptonille Jonesin palkkaaminen oli todellinen rahareikä. Southampton maksoi Jonesista Lutonille neljä miljoonaa puntaa siirtokorvauksena.
Jonesin kauden palkka oli englantilaislähteiden mukaan 1,25 miljoonaa puntaa kaudesta. Southampton joutuu maksamaan palkan Jonesille kokonaisuudessaan, vaikka pesti kesti vain kolme kuukautta.
Näin ollen Jones tuli maksamaan Southamptonille peräti 8,4 miljoonaa puntaa eli lähes 9,5 miljoonaa euroa. Jonesille maksamien rahojen lisäksi Southampton pisti tammikuun siirtoikkunan aikana haisemaan 56 miljoonaa puntaa siirtoihin.
Jonesin alaisuudessa Southampton voitti vain yhden ottelun Valioliigassa ja hävisi seitsemän. Cup-kilpailut mukaan lukien voittoja kertyi viisi 14 ottelussa.
Lue myös: Hurjat huhut kertovat Chelsean valmistelevan Neymarin kaappausta
Lue myös: Huoli kasvaa – huippufutari edelleen kadoksissa Turkin maanjäristyksen jäljiltä

































