Italian suurseura AC Milan koki tiistai-iltana karvaan tappion Mestareiden liigassa, kun se taipui Chelsean käsittelyssä kotikentällään lukemin 0-2. Pelaajien sijasta ottelun puhuttavimmaksi hahmoksi nousi kuitenkin saksalaistuomari Daniel Siebert.

Ottelun alku sujui tasaisissa merkeissä ja etenkin kotijoukkue osoitti olevansa liikkeellä huomattavasti paremmalla jalalla kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa viikko sitten. Samalla Siebertin tiukka tuomarilinja alkoi kuitenkin hahmottua.

Ottelussa tapahtui valtava käänne, kun 18 minuuttia oli pelattu ja Chelsean keskikenttäpelaaja Mason Mount pääsi läpiajoon. Milan-puolustaja Fikayo Tomorin repimisestä huolimatta Mount pysyi tolpillaan ja sai aikaan myös laukauksen, joka kilpistyi maalivahti Ciprian Tatarusanuun.

Tästä huolimatta Siebert päätti tuomita Chelsealle rangaistuspotkun. Lisäksi hän antoi Tomorille punaisen kortin, joka sai italialaiset kiehumaan raivosta. Milan-valmentaja Stefano Piolin mukaan kiistanalaisella tuomiolla oli ratkaiseva merkitys ottelun kululle.

– Peli oli vasta alkanut ja tunsin, että meillä meni hyvin. Punainen kortti ja rangaistuspotku kuitenkin muuttivat pelin, kun vastassa oli jo muutenkin vahva joukkue, joka ei olisi tarvinnut miesylivoimaa, Pioli sanoi ottelun jälkeen Mediaset Infinitylle.

Keskikenttäpelaaja Jorginho vei Chelsean takuuvarmasti johtoon rangaistuspotkusta. Tuomiota seuranneet minuutit olivat tulikuumia Milanon illassa ja Siebert nosti ensimmäisellä puoliajalla vielä viisi keltaista korttia. Lisäksi Pierre-Emerick Aubameyang iski toisen osuman Milanin verkkoon ottelun 34. peliminuutilla.

Tappio ajoi AC Milanin ahtaalle, sillä se putosi E-lohkon kolmannelle sijalle, Salzburgin taakse. Italialaisseura kohtaa seuraavassa ottelussaan lohkon jumbona majailevan Dinamo Zagrebin vieraskentällä. Pettymyksestä huolimatta Pioli loi uskoa miehistöönsä ottelun jälkeen.

– Meidän täytyy yksinkertaisesti vain uskoa mahdollisuuksiimme edetä jatkoon. Meidän täytyy mennä pelaamaan Zagrebiin omaa jalkapalloamme ja sitten toivottaa Salzburg tervetulleeksi San Sirolle, Pioli totesi.

Lue myös:

Erling Haaland pyöritteli peukaloita Parkenilla – näin se näkyi tulostaululla

Lue myös:

Chelsea haki ison voiton San Sirolta

LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi)