Jalkapallotähti Cristiano Ronaldo oli koko kesän siirtohuhujen kohteena ja tämän lisäksi hänestä esitettiin ikäviä väitteitä.
Muun muassa The Athletic uutisoi, että Ronaldo murjottaa Manchester Unitedin harjoituskeskuksessa, eikä ole muutoinkaan järin mukava joukkuekaveri.
Mutta miten asia oikeasti on? ManU:n riveihin täksi kaudeksi lainalta palannut Brandon Williams on saanut supertähdestä täysin toisenlaisen kuvan kuin mitä julkisuudessa on usein kerrottu.
- Ronaldo puhuu minulle koko ajan, Williams sanoi The Sportsmanin haastattelussa.
- Hänelle on tärkeää se, ettei kukaan tunne oloaan ulkopuoliseksi. Hän pyrkii ottamaan aina kaikki huomioon. Hän ei koskaan käyttäydy supertähden elkein, eikä koskaan viesti, että haluaisi olla vain omissa oloissaan, Williams jatkoi.
Lue myös: Raju summa! Näin paljon ManU joutui maksamaan potkut saaneelle Solksjärille ja Ragnickille
Tweet