JYP teki viime kaudella isot tappiot, uutisoi Keskisuomalainen. Lehden mukaan JYP:n taustayhtiö JYP Jyväskylä OY sai tilikaudeltaan 905 861 euron tappiollisen tuloksen.
Vuosi sitten JYP teki 1,3 miljoonaa euroa tappiota. Näin lukema oli aavistuksen pienempi tällä kertaa.
JYP:n taustayhtiön liikevaihto nousi kuitenkin 7,1 miljoonasta yhdeksään miljoonaa euroon. Näin tapahtui ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa.
JYP:n toimitusjohtaja Risto Korpela oli iloinen ennätyksellisestä liikevaihdosta, mutta tappiollinen tulos jätti miettimistä.
– Kuluja on tuloihin nähden liikaa, Korpela totesi Keskisuomalaiselle.

































