
Iltalehti uutisoi Jari Kurrin, 64, uudesta aluevaltauksesta. Kurri lähtee bisnekseen, jossa on entuudestaan mukana suomalaisia urheilutähtiä Lauri Markkasen, Jari Litmasen ja Jere Lehtisen malliin.
Kyse on Salosta lähtöisin olevan, Vilppaan riveissä takavuosina pelanneen ex-koripalloilija Juha Vuorion johtamasta Hook-ketjusta.
Kurri lähtee uudeksi osaomistajaksi Hook-ketjun siipiravintolaan Espanjan Fuengirolaan. Ravintola on ketjun ensimmäinen ulkomailla. Ketjulla on Suomessa 12 toimipistettä.
– Olen tutustunut Aurinkorannalla paikkaan, johon se (ravintola) tulee. Paraatipaikka rantakadulla, Kurri oli viestittänyt Iltalehdelle.
Vuorio uskoo, että sopimukset ovat valmiina allekirjoitettavaksi pian. Uuden ravintolan avajaisia on määrä viettää marraskuun lopulla.
Vuorio kertoo IL:lle, että siipiravintoloiden maihinnousua on tarkoitus jatkaa avaamalla pari paikkaa lisää. Peliurallaan tarkkakätisenä takamiehenä tunnettu Vuorio tähtää myös Dubain markkinoille.
Lue myös:Nuori tähti innoissaan Patrik Laineesta – ”Mutta tietääkö hän, kuka minä olen?”