Kanadalaisen TSN-kanavan selostaja ja kiekkoasiantuntija Gord Miller tietää kertoa Twitter-tilillään, että Unkarin jääkiekkoliitto olisi vetänyt pois ensi kevään MM-kisoja koskevan hakemuksensa. Jos tiedot pitävät paikkansa, voivat MM-kisat päätyä myös ensi keväänä Tampereelle.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF kokoontuu perjantaina Tampereelle pitämään vuosikokoustaan. Yksi puheenaiheista ovat ensi kevään MM-kisat, jotka päätettiin vetää pois Pietarista huhtikuun lopulla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Liitto perusteli päätöstään turvallisuudella. Päätös liittyy osaksi toistaiseksi voimassa olevaa Venäjän ja Valko-Venäjän sulkemista ulos kansainvälisestä jääkiekosta.

Ensi kevään MM-kisoja mutkistaa kuitenkin Millerin välittämien tietojen mukaan nyt Unkarin jääkiekkoliitto jättäytyminen pois hakemusprosessista. Unkari haki kisaisännyttää yhdessä Slovenian kanssa.

Jos tiedot pitävät paikkansa, IIHF:n pöydälle jäisi vain yksi isäntäehdokas. Paraikaa kisoja järjestävä Tampere on laittanut IIHF:lle yhteishakemuksen viime kevään MM-isäntäkaupunki Riikan kanssa. Loppuviikko antaakin kansainvälisessä jääkiekossa paljon seurattavaa paitsi jäällä myös sen ulkopuolella.

Lue myös:

Leijonilla edessä alkulohkovaiheen viimeinen ja ratkaiseva ottelu – kapteeni toivoo tason nostoa yhdellä osa-alueella

https://twitter.com/GMillerTSN/status/1528812901678698496

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)