Puolustaja Juuso Välimäki on ollut viimeiset päivät hissiliikkeessä farmin ja NHL:n välillä. Viimeisin NHL-ottelu on kuitenkin marraskuulta.
– Tärkeintä on se tilaisuus. Siitä on pitkä aika, kun olen ollut NHL:ssä. Toivottavasti pääsen pelaamaan jossain vaiheessa ja pystyn todistamaan, että kuulun tääne ja voin auttaa tätä joukkuetta voittamaan, Välimäki kertoi medialle.
Välimäki oli Calgaryn ykköskierroksen varaus kesän 2017 NHL-draftissa. 23-vuotias tamperelainen ei ole kuitenkaan vielä pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa Flamesin takalinjoilla. Hänellä on tilillään yhteensä 81 NHL-ottelua viimeisen kolmen kauden ajalta.
Välimäki ei tietenkään halua pelata farmissa, mutta on siinä etunsakin. Calgaryn farmijoukkue komeilee koko AHL:n kärkipaikalla ja Välimäki on puolustuksen avainpelaajia.
– On helpompaa pelata, kun saa pelata paljon. Saattaa olla, että tulee huono vaihto, mutta pääsee saman tien takaisin jäälle. Eikä ole kyse vain ottelun sisällä pelaamisesta vaan myös päivistä, viikoista ja kuukausista, Välimäki sanoi.
– Joukkueemme on todella hyvä. Olemme pelanneet todella hyvää jääkiekkoa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hyviä. Oma pelini juuri nyt hyvässä pisteessä, Välimäki jatkoi.
Pelasi Välimäki sitten missä tahansa, niin odotuksissa on voittaminen. Stocktonilla on mestaruushaaveita ja niin on myös NHL:n Pacific-divisioonaa johtavalla Calgarylla.
Lue myös:Ville Husso jälleen iskussa – St. Louis pitää ahdistelijat takanaan
Lue myös:Murskajaiset – Playoff-unelmia elättelevät Juho Lammikko ja kumppanit voittivat juuri oikean ottelun
Lue myös:Nyt heitä on NHL:n historiassa 21, joista yksi on suomalainen – 1400 pistettä rikki taalajäillä






























