Wilma Murto vei viime vuonna hienosti seiväshypyn EM-kultaa. Hän ei kuitenkaan voittanut Suomen mestaruutta.

Kalevan kisat osuivat viime vuonna samaan aikaan kuin Murron tiukka treenikuuri. Nyt hänellä on selvä tavoite.

– Kultakantaan pitäisi nyt päästä. Viime vuonnakin yritin kaikkeni, mutta en onnistunut, Murto sanoi SUL:n tiedotteessa.

Murto voitti viime viikonlopulla ensimmäisenä suomalaisnaisena Timanttiliigan Lontoon kilpailun. Yhtenä tekijänä hyvän menestyksen taustalla on uusien seipäiden hyödyntäminen.

– Sain Lontooseen uudet seipäät, ja hyvin ne vaikuttivat toimivan. Minulla on kova luotto siihen, että nyt minulla on seipäät loppu-uraani varten. Toivottavasti käsissäni on nyt nappisetti, kun olen hypännyt niillä yhden kilpailun ja lajiharjoituksen.

Murto luottaa uusin välineisiinsä. Hän teki selväksi, että viisi metriä ei ole utopiaa.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei se ole välineistä kiinni. Hyppyyn tarvitaan kuitenkin muutakin kuin seipäät. Mutta olen pitkä ja ulottuva, joten minun kannattaa yrittää hyödyntää korkeaa otekorkeutta.

Lähde: SUL

Lue myös:Nyt riitti – F1-kuski Sergio Perezin mitta täyttyi maalitauluna olemiseen: ”Heti ollaan antamassa potkuja”

LUE MYÖS: Krista Pärmäkoskelta uusi aluevaltaus – kovaa puhetta MM-kisapaikoista (UrheiluAreena.fi)