Kansainvälinen hiihtoliitto FIS kertoi perjantaina tiedotteessaan, että Venäjän joukkueesta on löydetty kaksi koronatartuntaa.

FIS:n tiedotteen mukaan yksi positiivisen tartunnan saaneista on urheilija ja yksi joukkueen taustahenkilö.

Koronan saaneet ovat asetettu karanteeniin. Suomen viranomaisten suositusten mukaan myös yksi mahdollisesti koronalle altistunut on nyt karanteenissa.

FIS:n mukaan positiiviset testitulokset on annettu Lahden Salpausselän kisojen etukäteistesteissä.

Testit on tehty ennen kuin joukkueen jäsenet saivat akkreditoinnin ja pääsivät kisa-alueelle.

FIS vahvisti perjantaina Ylelle, että tartunnat on vahvistettu tarkemalla PCR-testillä.