Jenna Laukkanen tarrasi kiinni finaalipaikkaan heti Windsorin MM-uintien avauspäivänä. Hän ui 50 metrin rintauinnin välierissä neljänneksi parhaan ajan.

Laukkanen nähdään torstain vastaisena yönä finaalissa Rion sadan metrin olympiavoittajan, USA:n Lilly Kingin vieressä radalla kuusi. Puolustavana Euroopan mestarina Laukkanen oli myös nyt välierien paras eurooppalainen.

– Onhan se hienoa startata olympiavoittajan vieressä, aamulla lähti aika hyvä uinti maailmanennätysnaisen vieressä, Laukkanen muistutti ja viittasi Suomen ennätyksensä (29,71) sivuamiseen Jamaikan Alia Atkinsonin vanavedessä.

Välierissä sotkamolaisen aika hieman notkahti lukemiin 30,06, mutta hänen tasonsa on jo niin kova, että rutiiniuinti riitti MM-välierien nelossijaan.

– Tosi erilaiset uinnit kyllä tänään, aamulla tuli melko hyvä aika, mutta illalla ei päässyt kunnolla veden päälle, vaan työnsi sitä eteenpäin. Tuli siinä startissakin vähän turhan kiire, kun pääsin viimeisenä altaalle, Laukkanen tuumi.

– Tuntuu, ettei ole tullut ihan parasta ulos vielä, mutta hyvähän se on jättää sinne finaaliin. Tämä oli vasta ensimmäinen päivä, ja kisafiilis syttyy vielä lisää.

50 metrin rintauinnin finaali uidaan torstaina klo 02.11 Suomen aikaa.

Lähde: Suomen Uimaliiton tiedote

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)