Tunnettu urheilupersoona Aleksi Valavuori on haastanut entisen pomonsa Jussi Salonojan oikeuteen, kertoo keskiviikkona verkossa ilmestynyt Urheilusanomat.

Valavuori sai lokakuun lopussa potkut Espoo Unitedista. Valavuori kirjoitti sopimattomasti Twitterissä, kun hän muun muassa totesi, ettei ”Espoo Unitediin homoja palkata”. Valavuori pyysi kirjoituksiaan myöhemmin anteeksi ja väitti niiden olleen vain huumoria.

Espoo Unitedin johto, mikä henkilöityy voimakkaasti miljonääri Jussi Salonojaan, ei kuitenkaan tällaista huumoria ymmärtänyt ja Valavuorelle annettiin potkut monitoimiseurasta. Julkisuudessa Valavuori otti potkut nöyränä vastaan, mutta nyt julki tulleen tiedon perusteella Valavuori ei ottanutkaan potkuja hyvin vastaan.

Urheilusanomat paljastaa, että Valavuori on haastanut Espoo Unitedin ja Jussi Salonojan oikeuteen.

– Näin on, olen saanut Valavuoren asianajajalta tiedon haasteesta, Salonoja vahvistaa Urheilusanomille.

– En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella, koska sovimme työsopimuksen purkamisesta yhteisymmärryksessä, ja siitä on vieläpä faktaa olemassa. Haaste oli iso yllätys, Salonoja jatkaa.

Ilta-Sanomat tavoitti keskiviikkona Valavuoren. Hän ei kommentoinut asiaa.

– En voi kommentoida tätä asiaa mitenkään. Se ei ole omissa käsissäni, Valavuori sanoi lehdelle.

Valavuori on todella kiistelty urheilupersoona. Urheilusanomat teki Valavuoresta pitkän jutun, missä monet hänet tuntevat valoittavat hänen persoonaansa.

– ”Allu” on itsekäs narsisti, joka puhuu paljon, mutta puheet ja teot kohtaavat harvoin. Samaan aikaan Allu on hauska ja hyväntahtoinen tyyppi, joka ei halua kenellekään pahaa. Ongelma on usein, että Allu tekee ensin ja ajattelee vasta sitten, nimetön lähde paljastaa jutussa Urheilusanomille.

Valavuori, 38, on ryvettynyt vuosien aikana monissa kohuissa. Moni arveleekin, että hänen uransa mediapersoonana ja urheiluvaikuttajana koki viimeistään lokakuun lopussa peruuttamattoman kolauksen.

Linkki Ilta-Sanomien juttuun aiheesta: http://www.iltasanomat.fi/koripallo/art-2000004943590.html

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)