Yhdysvaltojen NBA-tähdet varmistivat Tokion olympiakoriksessa jatkopaikkansa voitettuaan alkulohkon päätösottelussaan Tshekin tylyin lukemin 119-84. Yhdysvallat hävisi avausottelussaan Ranskalle, mutta sen jälkeen joukkue on jyrännyt Iranin ja Tshekin mennen tullen.
Milwaukee Bucksin paidassa aiemmin heinäkuussa NBA-mestaruuden voittanut Yhdysvaltain joukkueen Jrue Holiday oli tyytyväinen.
– Voitto oli kiinni puolustuspelistämme. Teimme hyvää työtä. Vielä ensimmäisellä puoliajalla Tshekki teki mitä tahtoi ja siihen oli kiinnitettävä huomiota. Piti tehdä peli heille vaikeaksi ja siinä onnistuimme, Holiday sanoi.
Holiday katsoi sopeutuneensa hyvin kansainväliseen koripallopeliin, jossa säännöt poikkeavat NBA-säännöistä. Hän katsoo auttavansa Yhdysvaltain olympiajoukkuetta hyvin.
Kevin Durant teki Tshekki-ottelunsa Yhdysvaltain olympiakoripallon kaikkien aikojen piste-ennätyksen. Hän on kolmessa olympiaturnauksessa heittänyt nyt yhteensä 354 pistettä. Aiempaa ennätystä piti hallussaan kolminkertainen olympiavoittaja Carmelo Anthony 336 pisteellä.
– Se näytti helpolta, eikö vain? Sitä oli hauska katsella. Oli hauskaa olla mukana siinä, Holiday kommentoi Durantin esitystä.
Yhdysvallat sijoittui lohkossaan toiseksi. Ranska voitti päivän aiemmassa ottelussa Iranin 79-62 ja varmisti A-lohkon voiton.
B-lohkossa voiton vei Australia puhtaalla pelillä. Australia päätti alkulohkourakkansa voittoon Saksasta pistein 89-76.
Italia voitti Nigerian 80-71 ja sijoittui lohkossa toiseksi. Jumboksi jäänyt Nigeria on Iranin tavoin menettänyt jatkomahdollisuutensa.
C-lohkon päätösotteluissa sunnuntaina Argentiina kohtaa Japanin ja Espanja Slovenian. Espanja ja Slovenia ovat varmistaneet jatkopaikkansa, mutta Argentiina tai Japani voi nousta vielä Saksan tai Tshekin edelle kahden parhaan lohkokolmosen joukkoon, jotka pääsevät puolivälieriin.
Teksti: Otto Palojärvi, Tokio

































