Samu Torsti pääsi viimeisenä suomalaisena alppihiihtäjänä rinteeseen Pekingin olympialaisissa sunnuntaina. Suorituksesta muodostui pannukakku. Hän laski ulos heti alussa.

Olosuhteet olivat haastavat muun muassa sankan lumisateen takia.

– Tänään on kyllä miesten keli. Tässä on päästy nauttimaan pari viikkoa auringon paisteesta ja ihanasta lumesta ja nyt lykkäsi tällaisen, että ei näe mitään. Se totta kai vaikutti laskemiseen. Siellä on vallia vähän joka puolella ja sellainen kova, hakkaava jää alla, Torsti kertoi Yle Urheilulle.

Torsti oli kolmatta kertaa mukana olympialaisissa ja nimenomaan suurpujottelussa. Hän sijoittui Sotshissa 21:nneksi ja neljä vuotta sitten Etelä-Koreassa 17:nneksi.

Jos olivat olosuhteet haastavat sunnuntaina, niin sitä on ollut myös Torstin kausi.

– Loukkaantumisten kanssa on ollut vaikeuksia viime viikkojen ja alkukauden aikana. Tasapainoista tekemistä ei ole oikein nähty päivästä ja viikosta toiseen. Silloin onnistumisen mahdollisuus pienenee paljonkin. On ollut henkisesti todella rankkaa, Torsti jatkoi.

Suomalaisista alppihiihtäjistä ainoana maaliin Pekingissä pääsi Riikka Nieminen, joka sijoittui pujottelussa 37:nneksi.

Kuva: Ski Sport Finland

Lue myös:”Erittäin likaista ja kuivaa lunta” – miesten olympiaviesti sai rajun lisämausteen taivaalta

Lue myös:Suomalaisten viimeinen alppihiihtosuoritus jäi lyhyeksi Pekingissä

https://twitter.com/OlympicTeamFI/status/1492712128654061573

LUE MYÖS: Näkökulma: Turha kilpailu sittenkin isossa roolissa? (FutisUutiset.fi)