MM-karsintaotteluissa tänä kesänä voitot Ruotsista ja Kroatiasta napannut Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi pelasi tällä viikolla Tampereella kaksi harjoitusottelua Belgiaa vastaan. Torstaina tuli tappio koriluvuin 71-75, mutta lauantaina Susijengi otti revanssin voitettuaan lukemin 80-71.

Suomi pelasi molemmissa Belgia-otteluissa ilman NBA-tähteään Lauri Markkasta. MM-voitoissa aiemmin kesällä Markkanen oli hyvin merkittävässä roolissa ja Euroopan keskitasoa edustavaa Belgiaa vastaan saatiinkin mielenkiintoa siitä, miten hyvin Suomi pystyy pelaamaan ilman Markkasta.

Kohtuullisesti Suomi selvisikin. Ensimmäisessä Belgia-ottelussa Susijengin heikohko alku kostautui. Toisessa ottelussa moista virhettä ei tehty ja se näkyi tuloksessa.

Oliver Nkamhoua otti lauantaina merkittävän roolin. Hän heitti 19 pistettä, mikä oli hänelle uusi A-maaottelun piste-ennätys.

Elias Valtoselle pisteitä kertyi 15. Remu Raitanen ja Edon Maxhuni heittivät molemmat 8 pistettä.

Syyskuun EM-kisoihin päättyy Shawn Huffin ja Petteri Koposen maajoukkueura, eikä Sasu Salinkaan liene enää monta vuotta maajoukkueessa mukana. Susijengissä onkin menossa sukupolvenvaihdos ja Belgia-otteluissa uusi kaarti sai tärkeää kokemusta.

Markkanen on mukana EM-kisoissa sekä niitä edeltävissä MM-karsintapeleissä Israelia ja Viroa vastaan. Voitot näistä peleistä veisivät Suomen lähelle paikkaa 2023 MM-kisoihin.

Talvella pelataan vielä neljä MM-karsintapeliä. Niihin Markkanen ei pääse NBA-kauden ollessa käynnissä. Uuden sukupolven nopea sisäänajo onkin todella tärkeää, koska kansainvälisesti tasokkaan pelaajamateriaalin suhteen Suomi ei ole etulyöntiasemassa.

Ennen MM-karsintapelejä Suomi saa kovan haasteen pelatessaan ensi viikolla kaksi harjoitusottelua Liettuaa vastaan. Niissä peleissä mitataan Susijengin tasoa Euroopan eliittiä vastaan.

Elokuun lopulla MM-karsintaotteluissa Suomi kohtaa Israelin Tampereella ja Viron Tallinnassa. Israel lukeutuu Suomen vastustajiin myös Prahassa pelattavassa EM-kisojen alkulohkossa syyskuun alussa.

Teksti: Otto Palojärvi. Kuva: FIBA

Lue myös:Suomelle upea historiallinen voitto jenkkifutiksessa

LUE MYÖS: Näkökulma: Limbo, kadotus vai aina uusi alku? (FutisUutiset.fi)