Susijengi sai lentävän lähdön keskiviikkona Venäjää vastaan pelatun maaottelun avausneljänneksellä ja kohosi nopeasti 9-19-johtoon. Seuraavan 19 pisteen tekemiseen Susijengiltä kului kaksinkertainen aika, kun Venäjä vei vierailtaan pelirohkeuden operoimalla puolustuksessa sääntöjen rajamailla. Venäjä kuittasi Pietarin illassa 80-62 (33-29) -voiton.
Ottelun ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Suomi vei ja Venäjä vikisi.
Cleveland Cavaliersin jättiläinen Timofej Mozgov pyörähteli jatkuvasti Susijengin puolustuksen sumppuihin samalla, kun Venäjän laituri- ja takamiesosasto kiukutteli tuomareille jouduttuaan susipuolustuksen ruuvipuristimeen.
Susijengi johti ottelua parhaimmillaan pistein 9-19, kunnes Venäjä alkoi saada vähitellen otteen pelitapahtumista. Kotijoukkue liikutti palloa fiksusti mieheltä miehelle ja tahmasi kotijoukkueen pallonliikkeen hyökkäämällä Suomen iholle puolirikollisella puolustuksellaan.
Hitaasti peliin syttynyt 4,600-henkinen kotikatsomo heräsi juuri ennen taukovihellystä, kun Sergei Karasev siirsi onnistuneella kolmosellaan ja vapaaheitollaan Venäjän 33-29-taukojohtoon.
Kotijoukkueen hurmos jatkui kolmannella jaksolla, jolloin Venäjä kuittasi passivoituneen Susijengin edestä neljän minuutin jatkon ratkaisevasti 14-0.
Sibur Areenan jumbotronilla komeilivat ottelun tauottua Venäjän 80-62-voittolukemat.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann näki Pietarin kamppailun kolmen hyvin erilaisen jakson otteluna.
– Pelasimme ottelun ensimmäisen kolmanneksen erittäin hyvällä asenteella. Pelasimme hyvin yhteen, olimme aggressiivisia ja aktiivisia ja rohkeita. 29-24-johtoasemaan asti pelasimme todella hyvää koripalloa, Dettmann totesi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Toisella kolmanneksella olimme sen sijaan varovaisia ja pelokkaita. Luovutimme pelitilamme Venäjälle ja keskityimme suojelemaan itseämme sen sijaan, että olisimme pelanneet omilla vahvuuksillamme. Pelin viimeisen kolmanneksen käytännössä vain pelailimme odotellen, että Allegro-juna lähtee huomenna.

































