Ampumahiihdon maailmancup-viikonloppu Slovenian Pokljukassa päättyi sekaviestiin, jonka voitti Ranska. Suomen joukkue (Jaakko Ranta, Olli Hiidensalo, Venla Lehtonen ja Nastassia Kinnunen) oli 15:s.

Ranta aloitti viestin tuoden joukkueen vaihtoon sijalta 19. Ranta ampui makuulta kaksi ja pystystä kolme ohilaukausta.

– Oma osuus oli täysi floppi ja äärimmäinen pettymys. Epäonnistuminen viestissä harmittaa äärettömästi, Ranta kommentoi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.

Olli Hiidensalo nosti Suomen joukkueen toisella osuudella 14:nneksi. Hän käytti molemmilla paikoilla yhden varapatruunan.

Venla Lehtonen nimettiin kolmannelle osuudelle, kun Mari Eder jätti viestin varatoimena välistä. Lehtonen ampui makuulta yhden ohi mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. Suomi lähti ankkuriosuudelle sijalta 16.

– Viestiosuus tuli minulle vähän yllättäen, kun pääsin paikkaamaan Maria (Eder). Vähän jännitin ennen kilpailua, miten jaksan kolmannen kilpailun. Hiihto oli edelleen aika vaikeaa, mutta penkalla homma toimi, Lehtonen kommentoi tiedotteessa.

Nastassia Kinnunen ankkuroi siis joukkueen maaliin sijalla 15. Kinnunen selvitti makuupaikan nollilla mutta ampui pystypaikalta kolme ohilaukausta.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu ensi viikolla Saksan Ruhpoldingissa.

Lue myös:Tähtihiihtäjän kohtelu raivostutti – verrattiin Christian Eriksenin lyyhistymiseen: ”Se on epäkunnioittavaa”

LUE MYÖS: Viivi Lehikoiselle esitettiin karu kysymys – teki nyt muutaman asian selväksi (UrheiluAreena.fi)