Miesten Korisliigan Seagullsin ensimmäinen ulkomaalaiskiinnitys Korisliiga-kaudelle 2021-2022 on yhdysvaltalainen 1-3 paikkoja pelaava Tim Bond.
Baltimoren Marylandista kotoisin oleva 25-vuotias Bond on pelannut aiemmin urallaan muun muassa kaksi kautta NBA G-Liigassa Rio Grande Valley Vipersissa (2018-2019) ja Westchester Knicksissä (2019-2020).
– Olen todella onnellinen ja haluankin kiittää Helsinki Seagullsia saamastani mahdollisuudesta aloittaa urani ensimmäinen Euroopan vuosi Helsingissä. Toivon että saankin lämpimän tervetulotoivotuksen kotiyleisöltä heti ensimmäisessä ottelussamme! Olen valmis tekemään kaikkeni sen eteen, että voimme yhdessä joukkueena voittaa jokaisen ottelumme, Bond iloitsee.
201-senttinen Eastern Michiganin yliopiston kasvatti on ansainnut NBA G-liiga uransa aikana 82 ottelussa yhteensä 514 pistettä, 243 levypalloa, 268 syöttöä. Hänet tunnetaan erityisesti taitavana puolustuspelaajana, josta kahden kauden aikana ansaitut 66 riistoa ja 55 torjuntaa kertovat miehen taidoista kentän molemmissa päissä.
– Tim Bond on todellinen monitoimimies. Hän kykenee hyökkäämään kolmella eri pelipaikalla. Tim tuo tukea takapelaajillemme sekä luo heitto- ja ajouhkaa myös kolmospaikalta, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso kommentoi.
– Hän on erittäin liikkuva ja omaa ison sylivälin. Nämä asiat kiinnittivät huomioni, koska ne sopivat täydellisesti puolustuskonseptiimme. Hänet palkittiin useaan otteeseen konferenssissaan puolustusansioista ja nämä asiat siirtyivät myös ammattilaiskentille. Odotan mielenkiinnolla hänen ensimmäistä Euroopan vuottaan Seagullsin riveissä.” Laakso jatkaa.
Lähde: Seagulls





























