Saksan Gottbusin maailmancupin finaalit alkoivat tänään hevosen ja renkaiden finaaleilla. Suomalaisista Juho Kanerva (Turun Urheiluliitto) paransi sijoitustaan ja vei finaalissa sijan 7, pistein 13,766. Tomi Tuuha (Voimisteluseura Helsinki) voimisteli rengasfinaalissa pisteet 13,533 ja sijoittui sijalle 7.

”Tänään ei ollut paras päivä, en yltänyt renkailla parhaimpaani. Sain parannettua voimaosia karsinnoista, mutta muuten sarja ei ollut ihan yhtä hyvä kuin torstain karsinnassa. Alastulossa tulin hieman linkkuun, ei riittänyt enää puhti painaa aivan loppuun asti. Yksi mies jäi edelleen taakseni ja finaalipaikkaan pitää olla tyytyväinen. Huomenna tsemppaan hyppyfinaaliin,” kommentoi Tuuha suoritustaan.

”Juho teki hevosella oman hyvän suorituksena, ei suuria virheitä. Taso on kuitenkin niin kova, ettei sarjan vaikeus vielä riitä kärkikahinoihin. Finaalipaikat ovat kuitenkin aina saavutus ja maineen sekä nimen kasvattaminen on voimistelijalle arvokasta kansainvälisissä kilpailuissa,” kertoi valmentaja Timo Holopainen Kanervan suorituksesta.

Tuuha jatkaa kilpailu-urakkaansa vielä huomenna hypyn finaalissa.

Lähde: Voimisteluliiton tiedote

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)