Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU:n hallitus vahvisti maailmancupin kisapaikkakunnat vuosille 2026-2030 Lenzerheiden MM-kisojen yhteydessä pitämässään kokouksessa. Suomelle kokouksen anti oli erinomainen.

Kontiolahti sai järjestettäväkseen kauden 2026-27 avaustapahtuman sekä kauden 2027-28 tapahtuman joulukuussa. Joensuun kupeessa on kisattu jo useana vuonna maailmancupissa ja perinne saa jatkoa näin myös tulevina vuosina.

Kontiolahden ampumahiihtotapahtumien johtaja Sami Leinonen kiittää yhteistyökumppaneita ja talkoolaisia siitä, että aiemmat tapahtumat on saatu toteutettua onnistuneesti.

– Ne on järjestetty tavalla, joka on herättänyt kansainvälistä luottamusta. Luottamus näkyy nyt uusina myönnettyinä kilpailuina, Leinonen sanoo kilpailun tiedotteessa.

Kotikisat ovat etu niin suomalaisurheilijoille kuin yleisöllekin.

– Suomen edustusjoukkueelle kotikisat merkitsevät vähempää matkustamista sekä kotiyleisön kannustusta. Talvilajien maailmancup-tapahtumia ei Suomessa järjestetä kovinkaan montaa. Ampumahiihdon suosion kannalta on erinomaista, että suomalaisyleisö pääsee seuraamaan omien urheilijoiden lisäksi muitakin lajin huippuja kotimaassa, Leinonen sanoo. 

LUE MYÖS: Näkökulma: Tähtisikermän haamu vai Mestarien liigan musta hevonen? (FutisUutiset.fi)