Helsinki Seagulls kaivautui viime keväänä voiton päähän Korisliigan finaaleista ilmiömäisen joukkuehenkensä ja tinkimättömän työmoraalinsa turvin. ”Gullsin” saavuttama neljäs sija jätti lopulta happaman maun helsinkiläisten suuhun, ja joukkue onkin ollut uuden kauden alkaessa tulta ja tappuraa. Stadilaisten vahvan alun suurimpia osatekijöitä on ollut parasta kauttaan pelaava 24-vuotias Carl Lindbom.

Stadilaiset jakavat Korisliigan piikkipaikan Salon Vilppaan kanssa kolmella voitolla yhtä monesta ottelusta.

Kolmannen kautensa Seagullsissa aloittaneen Carl Lindbomin mukaan joukkueen alkusyksyn hyvä vire on viime kevään peruja.- Runkosarjallamme oli tosi huono alku, jota seurasi voittoputki, jonka aikana pelasimme äärettömän hyvin. Sitten taas ennen pleijareita romahdimme täydellisesti, Lindbom kertaili.

– Puolivälieriin lähtiessä tiesimme kyllä, että pystymme pärjäämään Karhua vastaan, ja että meillä on ihan tarpeeksi hyvä joukkue pelata vaikka mestaruudesta. Neljännessä matsissa Karhua vastaan saimme kokonaisvaltaisen onnistumisen koko joukkueelta, ja sitä kautta joukkue sai ison itseluottamusbuustin, jolla kaadettiin Karhu Kauhajoella.

Pudotuspelien huipennus oli Gullsille katkeransuloinen. Pistetykkinsä Jason ”Coop” Conleyn sairastuvalle menettäneet helsinkiläiset pakottivat Tampereen Pyrinnön täyteen seitsemän ottelun välieräsarjaan. Gulls saapui pronssipeliin viimeisillä bensatipoillaan ja joukkueen kohtaloksi jäi taipua neljännelle sijalle latautunutta BC Nokiaa vastaan.

– Viime kaudesta jäi todella paljon hampaankoloon. Me halusimme finaaliin todella pahasti. Tällä kaudella homma ei kiikasta ainakaan motivaation puutteesta.

Jos Lindbomia on uskominen, pelikausi 2016-17 voi hyvinkin olla Seagullsille kultainen.208-senttisen Susijengi-sentteri Gerald Lee Jr.:n paluu kotimaahan kymmenen vuoden jälkeen tekee helsinkiläisistä entistäkin varteenotettavamman mestariehdokkaan.

– Meillä on hyvin rakennettu joukkue, joka uskoo pelisuunnitelmaan ja haluaa toteuttaa sitä. Monelle joukkueemme jätkistä erityisesti puolustuspelaaminen on kunnia-asia, ja puolustuksellahan isot pelit voitetaan, Lindbom jyrisi.

– Junnu Leen tasoisia jätkiä ei tule Korisliigaan joka päivä. Hän tulee auttamaan meitä älyttömän paljon molemmissa päissä kenttää, Lindbom päätti.

Lähde: Koripalloliiton tiedote

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)