Tuomas Sammelvuon valmentama Venäjä sijoittuu toiseksi lentopallon EM-kisojen C-lohkossa. Keskiviikkona Venäjä pelasi viidennen ja viimeisen alkulohko-ottelunsa. Pohjois-Makedonia kaatui selkein sävelin 3-0.

Ottelu oli ainoa, jonka Venäjä voitti nollille. Alkulohkossa Tampereella Venäjä voitti neljä ottelua ja hävisi yhden. Kaikki ottelunsa voittanut Alankomaat vie lohkokunnian nimiinsä.

Venäjä ei ole todellakaan vakuuttanut kisoissa. Heti avausottelussaan se taipui Turkille erin 1-3. Vihdoin Pohjois-Makedoniaa vastaan Sammelvuo pani hihat heilumaan. Hän vaihtoi käytännössä puolet avauskuusikosta. Tähtipelaajat Egor Kliuka, Ivan Jakovlev ja Igor Kobzar seurasivat tapahtumia vaihdosta.

Venäjän voitto merkitsee myös sitä, ettei Suomi voi yltää lohkon kärkikaksikkoon. Koska Suomi sijoittuu lohkon kolmoseksi tai neloseksi, on vastustaja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kovinta mahdollista luokkaa. Gdanskissa vastaan on tulossa joko isäntämaa ja maailmanmestari Puola tai Euroopan mestari Serbia.

Suomi päättää alkulohkokamppailunsa keskiviikkoiltana Turkkia vastaan. Lentopallon EM-kisojen alkulohkot päättyvät torstaina. Pudotuspelit alkavat Puolassa ja Tshekissä viikonloppuna.

LUE MYÖS: Suomen A-maajoukkuehiihtäjällä lähti lapasesta leirillä – ”Panobussi” (UrheiluAreena.fi)