Ruotsi sai kurjia uutisia aivan yleisurheilun MM-kisojen alla, kun pituushyppääjäKhaddi Sagniakertoi loukanneensa polvensa. Jopa MM-kisat ovat vaarassa naisen mukaan.
PituushyppääjäKhaddi Sagniaon seitsemänkertainen Ruotsin-mestari naisten pituushypyssä. Hän on myös yksi menestyjäehdokkaita tämän kesän yleisurheilun MM-kisoissa. Parhaimmillaan nainen on ollut MM-kisoissa kuudes ja olympialaisissa yhdeksäs.
Nyt Sagnia kertoo kuitenkin jalkavaivoistaan aivan Ruotsin-mestaruuskisojen alla.
– Oikea polveni on ärtynyt ja vaikeuttaa hyppäämistä harjoituksissa. Pystyn tekemään muita harjoituksia, mutta se on vaikeaa. Se ei ole parantunut niin nopeasti kuin luulin. Ja olisin halunnut järjestää kilpailun ennen kuin menen Ruotsin-mestaruuskisoihin. Nyt se ei mennyt niin.
– Mutta onneksi olen käynyt läpi niin paljon ennenkin. Olen oppinut olemaan kärsivällinen ja olemaan kiirehtimättä mitään. Se on auttanut minua tässä tilanteessa.
Ruotsin-mestaruuskisat jäävät joka tapauksessa naiselta väliin.
– On todella surullista jättää väliin Ruotsin-mestaruuskisat ja olen missannut monia kilpailuja, jotka olivat minulle tärkeitä ennen MM-kisoja.
Lue myös:Seiväshyppylegenda Jelena Isinbajevaa syytetään Venäjän sotatoimien tukemisesta
































