Mika Poutala sijoittui kahdeksanneksi Salt Lake Cityssä pikaluistelun maailmancupin osakilpailun avausmatkalla. 500 metriä kulki aikaan 34,50.

Kisan voittoon luisteli ensimmäisenä ihmisenä 500 metriä alle 34 sekunnin luistellut Pavel Kulizhnikov. Venäläisen uudet ME-lukemat kirjattiin 33,98. Toiseksi luisteli uudella ennätyksellään isäntämaan Mitchell Whitmore (34,19) ja kolmanneksi Kanadan William Dutton (34,35).

Poutala (152 pistettä) jatkaa matkan maailmancupissa kolmannella tilalla Kulizhnikovin (300) ja Duttonin (220) jälkeen. Poutala luisteli 500 metrillä viikko sitten Calgaryssä toiseksi ja kahdeksanneksi.

– Positiivisia asioita oli tänään kauden paras ensimmäinen satanen ja vaikka olikin epäonnistunut luistelu, olin silti kahdeksas, Poutala kommentoi.

– Isoin haaste oli tänään ensimmäinen kaarre: tulin siihe hyvällä vauhdilla, mutta pikkaisen ei askeleet osuneet siihen kohdilleen ja jouduin äkkiä kääntämään sinne. Sitten se olikin tasapainon kanssa taistelua. Sinne meni 1-2 kymmenystä tai jopa enemmän.

– Tonnille lähden hakemaan hyvää luistelua. Viime viikonloppuna meni jo hyvin. Taktiikan luon vasta, kun saan tietoon kuka on parina.

Jää oli perjantaina Olympic Ovalilla todella kova: -12,4 astetta.

B-ryhmässä Pekka Koskela luisteli 35,32 ja oli 20:s. Juho Vaittinen luisteli puolestaan uuden ennätyksensä 35,82 ja oli 26:s. Ryhmän nopein oli Kanadan Alexandre St-Jean (34,57).

Elina Risku avasi viikonlopun 500 metrin B-ryhmässä tuloksella 38,79. Aika on 0,09 sekuntia Calgaryssä viime viikonloppuna luistellusta Suomen ennätyksestä.

Riskun sijoitus oli 12:s. Kauden ensimmäiset maailmancupin pisteet jäivät 0,14 sekunnin päähän. Maailmancupin pisteille on vaadittu tämän kauden starteissa nyt 38,64, 38,55 ja 38,65. Korean 15-vuotias Min-Sun Kim voitti kisan ajalla 38,10.

Naisten 500 metriä voitti ylivoimaisesti Hong Zhang 36,57. Kiinalaisen kierrosaika 25,93 oli kaikkien aikojen nopein naisluistelijalle. Toinen oli myös ennätyksensä luistellut USA:n Brittany Bowe (37,03) ja kolmas myös isäntämaata edustava Heather Richardson (37,13).

Naisten 5000 metrin voiton vei Tshekin Martina Sablikova (6.47,42), mutta päivän nopeimman ajan luisteli B-ryhmän voittanut Hollannin Carien Kleibeuker (6.45,04).

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)