Mika Poutalan erinomainen avausviikonloppu Calgaryn pikaluistelun maailmancupissa päättyi 500 metrin kahdeksanteen tilaan. Aiemmin viikonlopun aikana 32-vuotias Poutala otti ensimmäisessä 500 metrin kilpailussa hopeaa ja 1000 metrin B-ryhmän voiton nousten ensi viikonlopuksi A-ryhmään.
Sunnuntaina Poutala pääsi hurjaan kyytiin, sillä viimeisessä parissa hänen kanssaan luistellut Venäjän Pavel Kulizhnikov luisteli uuden maailmanennätyksen 34,00. Poutalan aika oli 34,44, joka jäi palkintokorokesijoituksesta 0,14 sekuntia.
Poutala keräsi 500 metrin kilpailuista 116 maailmancupin pistettä ja on avausviikonlopun jälkeen kolmantena molemmat kisat voittaneen Kulizhnikovin (200) ja pronssia sekä hopeaa ottaneen isäntämaan William Duttonin (150) jälkeen.
Miesten B-ryhmässä Pekka Koskela luisteli 35,07 ja Juho Vaittinen 35,93. Koskelan sijoitus oli 15:s ja Vaittisen 23:s.
Koskelan viikonloppu toi ensimmäisen 35 sekunnin alituksen kahteen vuoteen perjantaina ja sunnuntainakin sama raja oli lähellä rikkoutua. Ex-maailmanennätysmiehellä jäi selkeästi varastoon tulevaa Salt Lake Cityn viikonloppua varten.
Juho Vaittinen jäi 0,03 sekunnin päähän omasta ennätyksestään. Luistelu oli yliyrittämistä, joka on normaalia ensikertalaiselle Pohjois-Amerikan nopeilla jäillä. Ensi viikonloppu on hänenkin kannalta mielenkiintoinen.
Elina Risku luisteli viikonlopun toisen Suomen ennätyksensä, kun lauantaisen 1000 metrin SE:n seuraksi syntyi sunnuntaina 500 metrin uudet ennätyslukemat 38,70. Entinen SE 38,83 oli Riskun omissa nimissä Salt Lake Citystä päivälleen kahden vuoden takaa.
Riskun sijoitus B-ryhmässä oli 12:s. Kauden ensimmäiset maailmancupin pisteet jäivät vin 0,15 sekunnin päähän.
– Vielä jäi parantamisen varaa ja paljon horjumisten myötä, Risku kommentoi.
Hänen odotukset viikonlopun ajoista olivat selkeästi vielä kovempia kuin nyt syntyneet uudet Suomen ennätykset.
Kulizhnikovin 500 metrin maailmanennätyksen lisäksi nähtiin toinenkin ME, kun Yhdysvaltain Brittany Bowe luisteli naisten 1500 metrilllä 1.51,59.
Ensi viikonloppuna maailmancup jatkuu Yhdysvaltain Salt Lake Cityssä.




























