Yhdysvallat oli täysin ylivoimainen Rion olympiakisojen miesten koripallofinaalissa sunnuntaina. USA:n NBA-tähdet jyräsivät Serbian 96-66.

Kolmannen peräkkäisen kultamitalin ottanut USA voitti Riossa kaikki ottelunsa, mutta joutui muutaman kerran tiukoille. Serbia oli hävinnyt USA:lle alkulohkossa vain kolmen pisteen erolla.

– Sanoimme, että se (alkulohkovaihe) oli oppimiskokemus ja jätkämme todella oppivat. Paransimme koko ajan vaikka se ei välttämättä näkynyt voittomarginaaleissa. Siitä annan kunniaa veteraaneillemme, jotka pitivät meidät siinä kurssissa, USA:n päävalmentajan tehtävät nyt jättävä Mike Krzyzewski sanoi maan koripalloliiton verkkosivuilla.

Krzyzewski nimettiin USA:n päävalmentajaksi 2005. USA on sen jälkeen hävinnyt vain yhden ottelun.

Loppuottelun ahnein oli USA:n johtajiin lukeutunut Kevin Durant. Viisi kolmosta upottanut Durant teki 30 pistettä.

– Tämä oli mahtavaa aikaa. Kokoonnuimme yhteen 17. heinäkuuta ja me kaikki asetimme tavoitteeksemme, että saamme yhden noista kultamitaleista. Siihen keskityimme. Carmelo (Anthony) oli johtajamme ja minä siinä perässä, Durant kertoi.

DeMarcus Cousins heitti 13 pistettä ja kahmi kouriinsa peräti 15 levypalloa.

– Tämä on mahtava tunne. Tämä kaikki oli sen arvoista. Kaikilla meillä oli omia vastoinkäymisiä. Me kaikki selvisimme niistä. Tämä on paras tunne koskaan. Ihan rehellisesti, tämä on paras tunne koskaan, Cousins intoili.

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)