Tenniksen yleiset SM-kilpailut & 7. Finnish Tour by Toihan on saatu päätökseensä Kotkassa. Naisten kaksinpelin mestariksi pelasi Emma Eerola, 16, ja miehissä juhli Patrik Niklas-Salminen, 21. Molemmille pelaajille kyseessä on ensimmäinen aikuisten mestaruus.

Naisten kaksinpelin loppuottelussa kohtasivat kaksi nuorta lahjakkuutta. Toiseksi sijoitettu 16-vuotias Eerola (TaTS) ja sijoittamaton 14-vuotias Clarissa Blomqvist tavoittelivat molemmat ensimmäistä aikuisten kaksinpelimestaruuttaan.

Eerola ja Blomqvist kohtasivat jo eilen nelinpelifinaalissa. Tuolloin Blomqvist yhdessä Ramstedtin kanssa vei Suomen mestaruuden tiukassa kolmen erän taistossa Eerolaa ja Hietarantaa vastaan.

Tiistaisessa loppuottelussa kahden kovaa lyövän pelaajan välillä kääntyi hallinta Eerolalle heti ensimmäisen erän alkuvaiheilla. Eerola pelasi läpi ottelun vahvasti ja varmasti, mikä siivitti hänet uransa ensimmäiseen aikuisten kaksinpelimestaruuteen vasta 16-vuoden iässä. Loppulukemat Eerolalle 6-2, 6-4.

– Tuntuu todella hyvältä. En osannut oikein odottaa tätä. Tietysti, kun turnaukseen lähden niin kaikki pelit pyritään voittamaan. Silti tämä mestaruus tuli hieman yllättäen. Loppuottelu ei ollut Clarissan eikä minun paras peli, mutta onnistuin pelaamaan fiksusti ja varmasti, tyytyväinen Eerola kertoi.

– Emma pelasi tosi hyvin ja ansaitsi voittonsa tänään. Kokonaisuutena oli todella hyvät kisat minulta – olen erittäin yllättynyt ja iloinen nelinpelin SM-kullasta ja tänään tulleesta hopeasta, ilahtunut Blomqvist kommentoi.

Miesten kaksinpelissä nähtiin odotettu finaali, kun vastakkain olivat kärkisijoitetut Niklas-Salminen (TaTS) ja Lauri Kiiski (TaTS). 21-vuotias Niklas-Salminen tavoitteli uransa ensimmäistä aikuisten mestaruutta ja Kiiski, kuusinkertainen Suomen mestari, puolusti viime vuotista titteliään.

Kumpikaan pelaajista ei ollut hävinnyt erääkään turnauksen aikana. Loppuottelussa nähtiin kovia lyöntejä ja taidokasta pallonkäsittelyä molemmilta pelaajilta. Niklas-Salmisen aggressiivinen peli toi lopulta miehelle ensimmäisen aikuisten mestaruuden eräluvuin 6-4, 6-2.

– Tosi tiukka matsi ja nyt tuntuu erittäin hyvältä. Lauria vastaan pitää olla alusta asti skarppina. Vähän haparoin alkuun ja Lauri pelasi todella hyvin, mutta sitten lähti rullaamaan. Tänään syötin ja pelasin kämmentä todella hyvin – lisäksi onnistuin hyödyntämään koko kentän, mikä on erityisen tärkeää Lauria vastaan. Ensimmäinen aikuisten mestaruus tuntuu kyllä erityisen hyvältä. Ei tämä minun päätavoite ole, mutta hieno merkkipaalu. Nyt treenaamaan ja keskittymään ammattilaiskauden alkuun, iloinen Niklas-Salminen kertoi.

– Pelasin hyvin ja syötin paremmin kuin aiemmin, mutta Patrik oli tosi kova. Varsinkin ensimmäisessä erässä pystyin haastamaan. Onnistuin mielestäni hyvin käyttämään eri kierteitä, joilla sain Patrikin pysymään pois parhaista lyöntiasennoista. Kokonaisuutena kisat menivät minulta jopa yli odotusten ja olen erittäin tyytyväinen, kaksinpelin hopeaa ja nelinpelin kultaa napannut Kiiski kommentoi.

Kuva: Tennisliitto

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)