Suomalaiselle koripallokansalle tarjoiltiin kesän alkajaisiksi iso pettymys, kun Lauri Markkanen vahvasti etätiedotustilaisuudessa, ettei kykene pelaamaan miesten maajoukkueen olympiakarsintapeleissä Espanjassa heinäkuun alussa.

Markkanen kärsi NBA-kauden aikana kiusallisesta olkapäävaivasta. Vamma vaatii yhä kuntoutusta.

– Joulun aikaan rupesi vaikuttamaan. Pelit olivat aika vaikeita. Oli semmoisia asioita, jotka vaivasivat pelin aikana. Heittoliikkeissäkin tuntui, Markkanen kertoi.

Markkasen mukaan pelit sujuivat välillä paremmin, mutta vaivasta hän ei ole päässyt eroon.

– On ollut hyviä pätkiä. Luultiin, että homma oli ohi. Nyt on aika laittaa kuntoon.

Totaalilevossa Markkanen ei ole. Mutta kovista peleistä voisi seurata vakavampi vamma ja pitkä huili.

– Terveys on ensimmäisenä. Laitetaan olkapää kuntoon. Tiettyjä asioita pystyy treenaamaan jo nyt, hän ilmoitti.

Markkanen ei kiistänyt, etteikö tuleva NBA-kausikin olisi ollut mielessä, kun hän joutui tekemään vaikean päätöksensä. Pitkä sairasloma voisi vaikuttaa hänen urakehitykseensä hyvinkin negatiivisesti armottoman kovassa kilpailussa.

– Terveys pitää olla etusijalla. Ei ole vielä ole varmaa tietoa, mihin joukkue on menossa ja millaisia päätöksiä tehdään. Totta kai se voi vaikuttaa, jos loukkaantuu. Tuleeko lähtö täältä, vai mitä tapahtuu. Se oli totta kai yksi osa näitä keskusteluja.

Markkanen ilmoitti olevansa kesäkuun lopulla paikan päällä katsomassa Susijengin harjoituspelejä Espoossa ja Tampereella. Hän antoi ymmärtää, että fanitapaamisia olisi luvassa.

– Ollaan vielä Jenkeissä. Lapsilla koulujuttuja. Viikon päästä tullaan Suomeen. Tulen auttamaan joukkuetta sen minkä pystyn. Tulen moikkaamaan faneja Susijengin peleihin.

Markkanen vahvisti, ettei vamma vaadi leikkaushoitoa. Hän palaa tositoimiin syksyllä, kun NBA-kausi taas starttaa.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Lauri Markkasen poissaolo jättää ison aukon Susijengiin – ”Me kaikki kaipaamme Lauria”

LUE MYÖS: Haastattelu: Huuhkajalegenda haukkuu AC Milanin tähden: ”Kuritonta, käsittämätöntä” (FutisUutiset.fi)