Koripalloliiga NBA:n pudotuspelit käynnistyivät lauantaina. Runkosarjan ykkösjoukkue Golden State Warriors aloitti playoff-urakkansa 106-99 -kotivoitolla New Orleans Pelicansista.
Golden State johti kamppailua kolmannen neljänneksen loppumetreillä jo 25 pisteen turvin. New Orleans järjesti vielä väkevän kirin ykköstähtensä Anthony Davisin johdolla ja nousi aivan lopussa jo neljän pisteen päähän, mutta Warriors sinetöi voittonsa vapaaheittoviivalta.
– Kolme ensimmäistä neljännestä olivat tietenkin meiltä paljon parempia kuin neljäs, mutta tämä oli hyväksi meille. Oli hyvä tuntea se, varsinkin näin ennakkosuosikkina, kun vastustaja alkaa nousemaan, Golden Staten päävalmentaja Steve Kerr sanoi seuran verkkosivuilla.
Golden Staten ahneimpia olivat takamiehet Stephen Curry (34 pistettä) ja Klay Thompson (21). Paljon kunniaa menee myös isoille miehille. Draymond Green kirjautti tililleen 15 pistettä, 12 levypalloa, seitsemän syöttöä ja kaksi blokkia. Andrew Bogutin vastaavat lukemat olivat 12, 14, 5 ja 2.
– Bogut ja Draymond olivat loistavia. Siihen on syynsä, että Bogut on yksi liigan parhaista puolustuspelaajista, samoin Draymond. He olivat todella hyviä tänään, Kerr kehui.
Kuva: Bogut ja Davis
Davis teki NBA:n playoff-debyytissään 35 pistettä. Hän nappasi seitsemän levypalloa ja blokkasi neljä Warriors-heittoa.
– Minulla oli hieman perhosia vatsassa, mutta lopulta se on vain yksi koripallo-ottelu. Mielestäni koko joukkue jännitti. Tämä on tämän ryhmän ensimmäinen kerta pudotuspeleissä yhdessä, Davis kertoi New Orleansin verkkosivuilla.
Quincy Pondexter pussitti New Orleansille 20 pistettä. Eric Gordon teki 16 pistettä. Pelicans koki kovan menetyksen kesken ottelun, kun pelintekijä Tyreke Evans joutui sivuun loukkaantumisen takia.
Ottelusarja jatkuu maanantaina Oaklandissa. Golden State on nyt voittanut runkosarja mukaanlukien 19 peräkkäistä kotiottelua.
Chicago Bulls kukisti Milwaukee Bucksin kotonaan 103-91. Bullsin supertähti Derrick Rose pelasi ensimmäisen playoff-ottelunsa kolmeen vuoteen ja heitti 23 pistettä.
Rose on kärsinyt uransa aikana useista polvivammoista. Hän hajotti polvensa kevään 2012 playoff-avauksessa. Rose oli sivussa koko kauden 2012-13 ja loukkaantui taas kerraan syksyllä 2013 eikä pelannut viime kevään pudotuspeleissä.
Texasilaisjoukkueiden ensimmäinen kohtaaminen merkittiin Houston Rocketsin nimiin. Kotikentällään pelannut Houston löi Dallas Mavericksin 118-108.
Parketin ahneimpia olivat joukkueiden tähdet. Houstonin James Harden ja Dallasin Dirk Nowitzki heittivät 24 pistettä mieheen. Kummallakin joukkueella peräti seitsemän pelaajaa ylsi vähintään 10 pisteeseen.
Washington Wizards oli lauantain ainoa vierasvoittaja. Wizards löi Toronto Raptorsin jatkoajalla 93-86. Washingtonin ahneimpana hääri veteraanilaituri Paul Pierce, joka pussitti 20 pistettä.
Washington johti neljännellä neljänneksellä 15 pisteen turvin lukemissa 74-59, mutta Toronto kiri vielä rinnalle. Pierce avasi kuitenkin jatkoajan kolmosella Wizardsin tehdessä seitsemän ensimmäistä pistettä eikä Raptorsilta löytynyt enää toista kirivaihdetta.
NBA lauantaina 18.04.2015:
TORONTO – WASHINGTON86-93 ja (23-19,19-27,14-19,26-17,4-11)
Tor: Amir Johnson 18+8 lp, DeMar DeRozan 15+11 lp+6 s, Louis Williams 10, Patrick Patterson 10, Greivis Vasquez 10, Kyle Lowry 7+8 lp, Jonas Valanciunas 6+8 lp
Wsh: Paul Pierce 20, Bradley Beal 16+9 lp+6 s, Nene 12+13 lp, John Wall 10+8 s, Kevin Seraphin 10, Marcin Gortat 8+8 lp, Drew Gooden 6+10 lp
Washington johtaa ottelusarjaa voitoin 1-0
GOLDEN STATE – NEW ORLEANS106-99 (28-13,31-28,25-25,22-33)
GS: Stephen Curry 34+5 s, Klay Thompson 21, Draymond Green 15+12 lp+7 s, Andrew Bogut 12+14 lp+5 s, Harrison Barnes 12+8 lp, Andre Iguodala 8
NO: Anthony Davis 35+7 lp, Quincy Pondexter 20+9 lp+6 s, Eric Gordon 16, Norris Cole 8+6 s, Alexis Ajinca 6, Jrue Holiday 5+5 s, …, Omer Asik 2+9 lp
Golden State johtaa ottelusarjaa voitoin 1-0
CHICAGO – MILWAUKEE103-91 (30-29,30-22,26-24,17-16)
Chi: Jimmy Butler 25+6 s, Derrick Rose 23+7 s, Aaron Brooks 13, Pau Gasol 10+13 lp, Mike Dunleavy 9, Taj Gibson 8+11 lp, Joakim Noah 6+11 lp
Mil: Khris Middleton 18, Ersan Ilyasova 15, Giannis Antetokounmpo 12, John Henson 12+7 lp, Jerryd Bayless 11+5 s, Michael Carter-Williams 9, Zaza Pachulia 6+10 lp
Chicago johtaa ottelusarjaa voitoin 1-0
HOUSTON – DALLAS118-108 (32-19,27-36,25-22,34-31)
Hou: James Harden 24+11 s, Terrence Jones 19+9 lp+6 s, Jason Terry 16, Corey Brewer 15, Trevor Ariza 12+11 lp+6 s, Dwight Howard 11, Josh Smith 11+7 lp, Clint Capela 8
Dal: Dirk Nowitzki 24+8 lp, Monta Ellis 16, Rajon Rondo 15+5 s, J.J. Barea 12, Tyson Chandler 11+18 lp, Chandler Parsons 10, Amare Stoudemire 10, Charlie Villanueva 6
Houston johtaa ottelusarjaa voitoin 1-0

































