Naomi Osakasta tuli lauantaina ensimmäinen japanilainen, joka on voittanut tenniksen Grand Slam -mestaruuden kaksinpelissä. Osaka kukisti US Openin naisten loppuottelussa täysin ansaitusti Serena Williamsin 6-2, 6-4.
– Ehkä muutaman päivän päästä tajuan, mitä olen tehnyt. Ajattelin, että en anna hermojen tai minkään muun häiritä minua. Minun piti vain keskittyä tenniksen pelaamiseen, koska se minut oli tuonut tänne asti, 20-vuotias Oskaka kertoi US Openin verkkosivuilla.
Williamsilla meni hermot pahasti toisessa erässä. Yhdysvaltalaislegenda sai ensin varoituksen Patrick Mouratogloun valmennettua Williamsia katsomosta käsin.
Williams menetti myöhemmin pisteen hajoitettuaan mailansa. Lopulta hän haukkui tuomaria sen verran kovin sanoin, että menetti yhden pelin kokonaan, mikä vei Osakan 5-3 -johtoon.
Osaka pysyi tyynenä hänen idolinsa kiukuttelun ajan.
– En minä tiedä, mitä kentällä tapahtui. Minä tulen muistamaan aina sen Serenan, jota rakastan. Ei tämä muuta mitään. Hän oli todella mukava minua kohtaan sekä verkolla (heti ottelun päättymisen jälkeen) että palkintojenjakotilaisuudessa, Osaka sanoi.
Osakan voitto tiesi sitä, että viimeisen kahden vuoden aikana naisten kaksinpelin kahdeksan Grand Slam -titteliä ovat menneet kahdeksalle eri pelaajalle. Mestarit ovat olleet vuoden 2017 Australian avoimista lähtien Serena Williams, Jelena Ostapenko, Garbine Muguruza, Sloane Stephens, Caroline Wozniacki, Simona Halep, Angelique Kerber ja nyt Osaka.































