Tiistaina 10.3. käytävän mäkihypyn maailmancupin järjestelyt ovat hyvällä mallilla ja mäkimontussa ollaan valmiina vastaanottamaan niin urheilijat kuin kisavieraatkin. Puijon HS127-mäki on hyvässä kunnossa ja tällä hetkellä seuraavan kerran siitä hypätään maanantaina virallisten harjoitusten merkeissä.

– Valmistelu- ja ylläpitotyötä tehdään koko ajan. Tällä hetkellä voidaan sanoa, että mäki on kisakunnossa. Luonnollisesti toivotaan pieniä pakkasia öiden ajaksi helpottamaan valmisteluja, kommentoi Puijon Kisojen tapahtumajohtaja Jarkko Ruhanen kisajärjestelyjä.

Paikalliset yritykset ovat lähteneet positiivisesti mukaan kaupungin yhteisiin kisoihin. Monipuolista yhteistyötä tehdään yritysten sekä kulttuuri- ja urheilupuolen toimijoiden kanssa. Viimeisimpänä Kuopion kaupunki on ilmoittanut, että toripysäköinti on tiistain kisapäivänä avoin ja ilmainen kaikille kisavieraille klo 17-22. Puijolle toriparkkiin autonsa jättävät voivat kätevästi saapua kaupungintalon takaa kulkevilla kisabusseilla.

– Yhteistyö paikallisten sidosryhmien kanssa on parantunut vuosi vuodelta. Kaupungin yrityksissä kisojen näkyvyys on lisääntynyt positiivisesti. Kuopiossa on kisojen ympärillä menossa hyvä pöhinä ja toivottavasti se realisoituu myös lipunmyyntiin, kommentoi Ruhanen.

Puijon kisoihin on ilmoittautunut 17 maata. Mukana ovat myös Falunin MM-kisojen kultamitalistit Severin Freund sekä Rune Velta.

Kuopioon urheilijat saapuvat suoraan Lahden Salpausselän kisoista. Falunin kisojen jälkeen urheilijoilla on edessään tiukka kisarupeama. Salpausselän ja Puijon kisat yhteenlaskettuna urheilijoilla on hypättävänään yhteensä 3 kilpailua viiden päivän sisällä.

Puijon kisoissa nähtävät Suomen joukkueen hyppääjät varmistuvat sunnuntaina Salpausselän kisojen jälkeen, kun valmennusjohto on tehnyt lopullisen päätöksen urheilijoiden suhteen.

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)