Krista Pärmäkoski päättyi Salpausselän 15 kilometrin yhdistelmäkisassa yhdeksänneksi. Paluun maastohiihdon maailmancupiin tehnyt Norjan Therese Johaug otti ylivoimaisen voiton. Pärmäkoski jäi Johaugista 1.02,8.
– Pito oli ihan ok, tosin se söi vähän luistoa. Odotettiin, että kisaan lähdetään kovaa ja kyllä sitä kovaa lähdettiinkin. Tahti rauhoittui ryhmässämme vasta pertsan viimeisellä kierroksella, Pärmäkoski kertoi Ylen haastattelussa.
Pärmäkoski veti kisan läpi nipussa, jossa sattui ja tapahtui.
– Se oli sellaista säätöä ja sähläystä. Paljon välineitten kolistelua. Pitää olla vähän paremmassa kunnossa, että ei tarvitse tuossa porukassa hiihtää, Pärmäkoski hymähti.
Johaugilla ei ollut vastaavasta huolta. Hän eteni koko ajan ylhäisessä yksinäisyydessään.
– Otin ensimmäisen kierroksen rauhallisemmin. Päätin iskeä toisella ja kolmannella. Tunsin itseni todella vahvaksi. Olen erittäin hyvässä kunnossa, Johaug vahvisti FIS:n haastattelussa.
































