Susijengin eli Suomen koripallomaajoukkueen kannattajien pitkä tiedonnälkäinen odotus on ohi. Ensi vuonna Helsingissä järjestettävien koripallon EM-kisaotteluiden pääsylippujen myynti käynnistyy 30. syyskuuta. Tuolloin myyntiin tulee Suomen Follow Your Team –lippupaketti, joka sisältää kaikki Susijengin viisi EM-kisaottelua Hartwall Arenalla.

Suomen kisaorganisaatio haluaa tarjota faneille tuttua tuotetta ja samalla Susijengille vankkumattoman kotiyleisön tuen EM-kisoihin.

– Edellisissä arvokisoissa olemme nähneet, millainen merkitys mahtavilla faneillamme on Susijengin pelaamiseen. Tunnelma on peleissä ollut mieletön ja siitä ovat nauttineet niin joukkue kuin fanitkin. Tämä on ohjannut monia valintojamme ja saman tunnelman toivomme näkevämme myös Helsingissä, kertoo Suomen EM-kisaorganisaation pääsihteeri Ari Tammivaara Koripalloliiton tiedotteessa.

Espanjan Bilbaoon matkasi vuonna 2014 peräti 10 000 suomalaisfania Susijengin tueksi Suomen historian ensimmäisiin MM-kisoihin. Viime vuonna Ranskan EM-kisoissa Susijengi-faneja oli 5000.

– Sekä Bilbaoon että Montpellieriin suomalaisfanit saapuivat nimenomaan kannattamaan Suomea ja hankkivat valtaosan lipuistaan Follow Your Team –lippupaketin muodossa. Lippupaketin vetovoimaan uskomme nytkin, jonka lisäksi olemme pitäneet lippujen hinnat linjassa edeltävien koripallon arvokisojen kanssa, Tammivaara selvittää.

Suomen viiden ottelun lippupakettia tullaan myymään neljässä eri katsomokategoriassa 150-450 euron hintaan.

Suomen vastustajat ja tarkat pelipäivät selviävät 22.11. Istanbulissa suoritettavien EM-lohkoarvontojen jälkeen. EM-kisojen neljästä alkulohkosta kaksi pelaa ottelunsa 31.8. – 6.9.2017 ja kaksi aikavälillä 1.-7.9.2017. Kisajärjestäjät uskovat vankasti tiedon Suomen viidestä varmasta kisaottelusta riittävän lipunmyynnin aloittamiseen.

– Suomi on osoittanut olevansa koripallokansa. Susijengin kesän maaotteluihin sekä tänä vuonna järjestämiimme 20-vuotiaiden miesten EM-kisoihin myytiin yhteensä yli 42.000 pääsylippua. Seuraava tavoite on täyttää Hartwall Arena kaikkina viitenä kisapäivänä, päättää Tammivaara.

EM-kisalippujen myynnin tarkka alkamisaika perjantaina 30.9. ilmoitetaan myöhemmin.

Koripallon EM-kisat järjestetään neljässä eri maassa 31.8.–17.9.2017. Alkulohkot pelataan Cluj Napocassa (Romania), Helsingissä (Suomi), Istanbulissa (Turkki) ja Tel Avivissa (Israel) 31.8.-7.9. välisenä aikana. Istanbul isännöi pudotuspelejä 9.-17.9.

Kisoissa pelaa yhteensä 24 maata. Neljän isäntämaan lisäksi kisapaikkansa ovat jo varmistaneet olympiakarsinnoissa ja Rion olympialaisissa pelanneet joukkueet (Espanja, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Italia, Ranska, Serbia, Tshekki). Loput 11 paikkaa ratkaistaan EM-karsinnoissa, jotka pelataan 31.8.–17.9.2016.

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)