Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus.
Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.
Vuoden 2014 alusta voimaan astuvan sopimuksen myötä Koripalloliitto keskittää valmennustoimintansa Kisakallion Urheiluopistolle mukaan lukien maajoukkueiden harjoittelun sekä valmentajakoulutuksensa soveltuvin osin.
Helsingistä puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Kisakallion tekemä panostus suomalaisen koripallon tulevaisuuteen on tuntuva ja merkittävä.
– Tuore yhteistyösopimus tarjoaa meille upean mahdollisuuden lähteä kasvattamaan unelmiamme. Kisakalliosta tulee ensimmäinen paikka Suomessa, jossa on huomioitu spesifisesti koripallon tarpeet. Olemme luonnollisesti kovin iloisia, että juuri Kisakallio lähtenyt näyttämään tietä. Minä en ainakaan ole nähnyt vanhalla mantereella paikkaa, jossa näin ideaalisella tavalla olisi huomioitu koripallon harjoitusolosuhteet ja tarpeet, kommentoi Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmann maanantaina Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Susi Traning Centeriin tulee kaksi täysimittaista koripallokenttää liiton valmennustoiminnan käyttöön. Harjoituskentät voidaan muuntaa kansainvälisen tason peliareenaksi. Lisäksi Kisakallio remontoi päärakennuksen pallohallin vastaamaan huippukoripallon nykyvaatimuksia tarjoten kolmannen laadukkaan harjoituskentän koripalloilun käyttöön.
Entiseen tennishalliin syntyvässä Susi Training Centerissä maajoukkueet saavat harjoituskenttien ohella käyttöönsä kaksi hoitohuonetta, pukuhuoneet ja varastotilat. Kentät varustetaan mm. videopalautejärjestelmällä, joka mahdollistaa välittömän palautteen antamisen videotekniikkaa hyödyntäen harjoitustilanteessa.
Lisäksi maajoukkueiden käytössä ovat Kisakallion kaikki oheisharjoitteluun soveltuvat tilat kuntosalista juoksuratoihin ja uima-altaaseen sekä valmennusjohdoille analyysikeskuksena toimiva lounge. Majoitustiloja Kisakallio uusii mm. hankkimalla pitkille pelaajille erikoispitkiä sänkyjä.
– Kisakalliossa strateginen kumppanuus tarkoittaa sitä, että me kuuntelemme asiakkaittemme tarpeita. Haluamme myös, että kun urheilijat tulevat Kisakallioon he tuntevat olevansa kuin kotonaan: ruoka on hyvää, sänky on sopivan kokoinen, suihkun alle mahtuu peseytymään, nettiyhteydet toimii omassa huoneessa sekä oleellisena asiana harjoitteluolosuhteet täyttävät huippu-urheiluun tarvittavat kriteerit. Kisakalliolla on strategisten kumppaneiden kanssa selkeä tavoite menestyä ja Kisakallion missio on halu auttaa asiakkaitamme menestymään, kommentoi Kisakallion markkinointipäällikkö Harri Hollo.

































