
Yhdysvaltain Missourin osavaltion Kansas Cityssä piti olla täydellinen juhlapäivä keskiviikkona, kun kaupungissa järjestettiin kansanjuhla amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl -voittajalle Kansas City Chiefsille. Kesken juhlan iski kuitenkin tragedia, kun ampuja avasi tulen ja tappoi ainakin yhden.
Ampuja alkoi ammuskella Kansas Cityn Union Station -rautatieaseman luona. Joukkoammuskelu vaati yhden kuolonuhrin ja aiheutti vammoja 22 ihmiselle. Loukkaantuneista kahdeksan on kriittisessä tilassa.
Kansas Cityn poliisipäällikköStacey Graveskommentoi, että kolme henkilöä on pidätetty osana tutkintaa. Hän sanoi kuulleensa, että fanit ovat saattaneet olla mukana epäillyn kiinniotossa, mutta ei pystynyt heti vahvistamaan sitä.
– Olen vihainen siitä, mitä tänään tapahtui. Tähän juhlaan saapuneiden ihmisten pitäisi voida odottaa turvallista ympäristöä.
Graves ei kertonut enempää yksityiskohtia pidätetyistä henkilöistä tai ampumisen mahdollisista motiiveista. Hän sanoi, että tuliaseita oli löydetty, mutta ei sitä, millaisia.
– Kaikkea tätä tutkitaan aktiivisesti, Graves kertoo.
Ammuskelu on nostattanut jälleen keskustelua USA:n aselaeista, jotka kuuluvat maailman leväperäisimpiin.