Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen kilpakumppaneihin lukeutuva venäläinen Margarita Vasileva on asetettu 18 kuukauden mittaiseen kilpailukieltoon. Kyse on dopingrikkomuksesta.
Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n tiedotteen mukaan Vasileva epäonnistui kolmesti ilmoittamaan olinpaikkansa dopingtestaajile 12 kuukauden aikana.
Vasilevaa uhkasi pitempi kilpailukielto, mutta IBU:n antidopingpaneeli näki rikkomuksessa lieventävän asianhaaran ja kahden vuoden kielto leikattiin 18 kuukauden mittaiseksi. Kilpailukielto ulottuu vuoden 2021 maaliskuulle.
Vasilevalla, 28, on kolme viikkoa aikaa valittaa päätöksestä.
IBU mitätöi samalla Vasilevan tulokset helmikuun alusta lähtien. Vasileva oli yltänyt korkeimmillaan 13:nneksi maailmancupin henkilökohtaisessa kilpailussa.
































