Kaisa Mäkäräisen sijoitus oli ampumahiihdon takaa-ajossa Pyeongchangin olympiakisoissa 22:s. Sijoitus parani sprinttikisasta kolmella pykälällä, mutta Kaisan suoritus oli pettymys. Kuusi sakkoa puhuvat tylyä kieltään.
– Paljon hyvää, mutta paljon huonoakin. Tosi kaksijakoinen kisa. Alkoi ja loppui hyvin. Keskellä sitten ryvettiin, Mäkäräinen sanoi.
Mäkäräinen valitteli vaihtelevia tuuliolosuhteita.
– Toisella makuulla oli jokaisella laukauksella varmaan erilainen tuuli. Yritin elää sen tuulen mukana, mutta en vain saanut siitä koppia. Luin sitä tuulta väärin. Huomion sen, mutta en osannut huomioida oikein.
Kolmannen makuupaikan Mäkäräinen mokasi ihan itse.
– Aloitin vain liian nopeasti, kun ajattelin, että sieltä se tuuli taas kohta nousee. Se oli mun taitoihin nähden liian nopea se alku, hän sanoi.
Mäkäräinen ei hämmästellyt, että sijoitus parani kuudesta sakosta huolimatta.
– Tällaisena päivänä, kun on tällaiset olosuhteet, suuri osa ampuu sakkoja, eikä sitä voi koskaan tietää, mikä riittää mihinkin suuntaan. Tietenkin ajatteli, että olisi ollut mahdollisuuksia, jos olisi ampunut tauluun, mutta kun on 24 edellä, niin kaikki eivät niistä ammu ohi. Ei sijoitustavoitetta ollut, hän totesi.
Hiihtovauhtiinsa Kaisa oli tyytyväinen.
– Ihan hyvä hiihto. Paljon parempi fiilis oli jaloissa ja yleisessä vireessä ennen starttia kuin ennen sprinttiä.
Mäkäräisellä on vielä kaksi mitalisaumaa. Normaalimatka ja yhteislähtö.
– Hiihto oli parempaa kuin sprintissä ja oli kaksi puhdasta ammuntaa. Otetaan ne matkaan ja koitetaan niillä mennä normaalimatkalle. Kisat eivät ole ohi ennen kuin kaikki kisat on hiihdetty, Mäkäräinen ennakoi tulevaa ja ilmoitti toivovansa tasapuolisia tuulioloja kaikille.
Teksti: Otto Palojärvi, Pyeongchang
































