Mikkelissä viikonloppuna käydyissä taitoluistelun SM-kisoissa nähtiin naisten vapaaohjelmakilpailussahuikea jännitysnäytelmä Anni Järvenpään noustua toiselta sijalta kokonaiskilpailun voittoon ja suomenmestariksi 154,91 pisteellä. Vasta 15-vuotias Järvenpää luisteli vauhdikkaan ohjelman, jonka aloitti upealla kolmoislutzilla. Myös kolmoisflippi-kaksoistulppi, kolmoissalchow, kolmoistulppi-kaksoistulppi ja kolmoistulppi sujuivat mallikkaasti.

– Loistava fiilis! Kun sain lutzin onnistumaan, tuntui että vapauduin ja annoin vain mennä. En ihan vielä edes ymmärrä, että sain noin hyvän ohjelman luisteltua, Järvenpää iloitsi taitoluisteluliiton tiedotteessa.

SM-hopeaa saavutti hiuksenhienolla erolla Järvenpään seurakaveri Jenni Saarinen 154,76 pisteellä.

– Annoin tänään itsestäni aivan kaiken jäällä ja tällainen onnistuminen tuntuu ihanalta. Alkukausi oli niin vaikea, että tämä oli upeaa!, Saarinen iloitsi.

Kolmanneksi nousi lyhytohjelman jälkeen neljännellä sijalla ollut Helsingin Luistelijoiden Juulia Turkkila 151,79 pisteellä. Viime vuoden loukkaantumisen takia sivussa ollut Turkkila teki ohjelmassaan onnistuneen kolmoistulppi-kolmoistulpin, kaksoisaxelin, kolmoissalchow-kaksoistulppi-kaksoisritin ja kaksoisaxel-kaksoistulpin.

– Tämä oli voitto minulle itselleni, näin että pystyn yhä tähän!, kiteytti silminnähden helpottunut ja onnellinen Turkkila.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)