Ilkka Herola sijoittui Ramsaussa yhdistetyn maailmancupin kisassa sijalle 30. Sijoitus oli Herolalle tämän kauden huonoin.
– Ei tästä jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Lähtökohtaisesti kaikki meni pieleen. Hyppy oli huono ja hiihto oli huono, Herola ruoski itseään.
Hiihto-osuudelle Herola joutui lähtemään yli kaksi minuuttia kärkeä perässä. Suuri takamatka näkyi lopputuloksissa lopulta karusti. Tämän lisäksi myös suksivalinta meni mönkään.
– Pikkaisen väärän suksivalinnan tein. Olin liian kaukana hiihto-osuudelle lähdettäessä. Tuon huonommin ei voi enää vetää, tulipa sekin nähtyä, Puijon Hiihtoseuran urheilija murjaisi.
Tämän syksyn aikana Herola on napannut mm. palkintopallipaikan.
Syyskausi jää ehdottomasti plussalle. Ei se yhteen epäonnistumiseen kaadu. Aika tasaisesti olen pystynyt vetämään. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun, suomalainen tiivisti maailmancupin syyskauden annin.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote




























