Iivo Niskanen päätyi Salpausselän 15+15 kilometrin yhdistelmäkisassa kahdeksanneksi. Paukut loppuivat vapaan hiihto-osuudella ja Niskanen joutui taipumaan 33 sekuntia kisan voiton vieneelle Norjan Emil Iversenille.

Niskanen oli perinteisen osuuden nopein, vaikka vauhti ei päätä huimannutkaan.

– No, olihan se sellaista kävelyvauhtia. Lopussa sitten nykäisin. Suksi oli todella liukas, Niskanen kertoi Ylen haastattelussa.

Vapaan osuus ei sekään kulkenut Niskaselta suunnitelmien mukaan, vaikka vaihdossa kaikki näyttikin vielä hyvältä.

– Ajattelin, että vaihdossa isketään. Alku oli sitten kuitenkin vaikea. Jalat eivät toimineet ja tuli jopa pieniä kramppeja. Tokavikan kierroksen lopussa tuli sitten kuollut hetki, hetkellinen katkeamin, Niskanen myönsi.