Naisten alppimaajoukkue kilpaili ennen joululomaa Italian Passo Furciassa kahdesti FIS-suurpujottelukilpailuissa.

Maajoukkueen tulokas Riikka Honkanen, 17, laski eilisessä suurpujottelukilpailussa viidenneksi ja tänään seitsemänneksi.

Joulunviettoon Suomeen saapuva Honkanen oli molempien päivien tuloksiin pääosin tyytyväinen.

J- Ihan ok kisat. Olen tyytyväinen siihen, että pystyin tekemään molemmissa kilpailussa tulosta. Maanantain laskuissa ei tapahtunut suurempia virheitä. Paketti pysyin melko hyvin kasassa. Mukana oli kokeneita italialaislaskijoita, joiden vauhtiin oli omaa vauhtiani hyvä verrata, Honkanen sanoi tiedotteessa.

– Tänään ensimmäinen lasku ei oikein onnistunut. Muutama käännös jäi myöhään ja se verotti loppuaikaa. Toisessa laskussa pystyin selvästi parantamaan. Jäin vain kolme kymmenystä kisan voittaneesta (Anna) Hoferista ja 0,15 sekuntia kisan kakkosesta (Roberta) Midalista.

JHonkanen starttasi rinteeseen maanantaina lähtönumerolla 18 ja tiistaina numerolla 19.

J- Lähtöpaikka oli molemmissa kisoissa hyvä. Alkukauden yksi tavoitteistani on ollut laskea niin lähtöpaikka olisi tuloksen tekemiseen mahdollisimman hyvä. Italian Passo Furcian radat olivat niin sanotusti kääntyviä – sellaisia, joita olemme treeneissä laskeneet. Hyvä kokemus kaiken kaikkiaan, Honkanen summasi.

JNuori suomalaislaskija ehti olla lähes neljä viikkoa reissussa. Koko joukkue saapuu Suomeen joulun viettoon, josta matka kohti Keski-Eurooppaa käynnistyy uudelleen28. joulukuuta.

JHonkanen sanoo, että vielä ei ole päätetty, missä seuraavan kerran suomalaisnaiset kilpailevat.

– Yksi hyvä vaihtoehto on 4.-5. tammikuuta Sveitsin Zinalissa laskettavat naisten suurpujottelun Euroopan Cup-osakilpailut. Sitä ennen levätään ja ladataan akkuja koko joulunaika kotona perheen parissa, Honkanen sanoo.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)