Henri Ruoste ja Kontestro DB aloittivat Saksan Oldenburgin kansainväliset neljän tähden kouluratsastuskilpailut hienosti. Perjantai-illan grand prix -luokassa ratsukko nappasi voiton ja teki uuden oman ennätyksensä, 75,348 prosenttia.
Kontendro DB on kilpaillut vasta muutaman grand prix -luokan, mutta se on tehnyt joka kerta yli 70 prosentin tuloksen.
– En odottanut kovin paljon tältä kisalta, Henri Ruoste kertoi heti suorituksensa jälkeen tiedotteen mukaan.
– Maneesin pohja on hyvin irtonainen ja raskas, se rullaa hevosen kavion alta pois. Harjoituksissa ”Konsta” on ollut hermostunut ja tehnyt paljon virheitä. Radalla se kuitenkin skarppasi ja oli kanssani hyvin, onnistuimme oikein hyvin. Tietysti muutama pikkujuttu olisi voinut mennä paremminkin, mutta olen todella tyytyväinen tähän kokonaisuuteen. Kun olosuhteet ovat vaikeat, täytyy olla varovainen ja yrittää tehdä vain se tulos, joka on sillä hetkellä mahdollinen.
Henrin taakse jäi muun muassa Saksan joukkueratsastaja Dorothee Schneider kahdella hevosellaan.
– Kontestro DB on saanut syksyn aikana paljon lisää voimaa. Se on luonteeltaan hieman ylisuorittaja ja hermostuu väsyessään. Uskon että sen suoritukset tasaantuvat vielä sitä mukaa kun voimaa ja kokemusta tulee lisää.
-Starttaamme tänä viikonloppuna vielä sunnuntain Grand Prix Specialissa, Henri kertoo.
Saksassa asuva Henri Ruoste on ansainnut Suomelle maapaikan Tokion olympialaisiin.
Lähde: Suomen Ratsastajainliiton tiedote.

































