Susijengi aiheutti pettymyksen häviämällä Dominikaaniselle tasavalalle MM-kisoissa 68-74. Joukkue kaivoi itselleen ”sudenkuopan”.
– Puolustus- ja levypallopeli ratkaisi. Meillä oli kaikki avaimet voittoon. Niillä oli 14 menetystä ekalla puoliajalla, mutta ei hirveän paljon saatu pisteitä. Saatiin possessioneita niitä enemmän. Heitettiin ohi ja siitä ne sai puolustuslevypalloja hirveän määrän, summasi Hanno Möttölä.
– Tokalla puoliajalla hoitivat myös hyökkäyslevypalloja. Kaikki kunnia heille. Pelasivat erittäin hyvin. Ekalla puoliajalla tekivät erittäin hyviä yksilösuorituksia, kun tarvitsi. Francisco Garcian ekat yhdeksän pinnaa olivat suht koht kovia heittoja, Möttölä kehui vastustajaa.
Dominikaaninen tasavalta kykeni kasvattamaan kymmenen pisteen etumatkan, eikä Suomi noussut enää tasoihin.
– Toka puoliaika oli enemmän tai vähemmän kissa ja hiiri -leikkiä. Oltiin koko ajan siinä kahdeksan pinnan takaa-ajoasemassa, Möttölä ilmoitti.
Möttölän mukaan jossittelu on tarpeetonta.
– Hyvä onni pitää ansaita. Meillä ei sitä ollut Ei tää tuomarin parista vihellyksestä ole kiinni. Vähän kovemmalla työllä ja vähän paremmalla joukkuepuolustuksella tää olisi ollut meidän ottelu.
Möttölän mukaan valmistautumisessa ei ollut vikaa.
– Eilen oli erinomainen päivä. Meillä oli loistava harjoitus eilen illalla. Siitä ei ollut kiinni. Loistava fiilis oli jaloissa. Jos oltaisiin kolme kolmosta enemmän laitettu sisään, ei tätä kysymystä varmaankaan kysyttäisi. Nää on näitä median juttuja.
Keskiviikkona Suomi pelaa Turkkia vastaan.
– Kaksi ottelua on vielä jäljellä. Ei siitä ollut kyse, että jos tää voitetaan, voidaan nostaa jalat pöydälle. Ei näissä MM-kisoissa paineettomia otteluita ole. Näin tiiviissä tahdissa ei edes ehdi ottaa paineita, Möttölä sanoi.
– Jos pelattaisiin samalla tahdilla kuin fudiksen MM-kisoissa, kun olisi viisi tai kuusi välipäivää, voisi media silloin ehtiä asettaa jo paineita pelaajien päähän, Möttölä jatkoi.
Möttölän mielestä lyhyt valmistautumisaika vain palvelee Susijengiä.
– Kun menee huonosti, ei ehdi tällä ottelutahdilla jäädä valittamaan. Ei tuolla pukukopissa riemujuhla ole, mutta kun mennään bussiin ja sen jälkeen syömään, niin pitää olla valmiina taas seuraavaan haasteeseen. Huomenna peli on viideltä ja se on ensimmäisen kahden ottelun perusteella ihan hyvä rytmi meille.
Otto Palojärvi, Bilbao

































